ROBOTTIPARVET
Näinpä unen niin kummallisen.
Istuin meren rannalla ja katselin aaltojen liikettä. Mieleeni hiipi kummallinen ajatus koko maailmankaikkeuden täyttävästä säteilystä, joka on aaltoliikettä.
Meidän aistimme ovat rajalliset sitä aaltoliikettä havaitsemaan silmillämme ja korvillamme. Kuitenkin on jo pitkään tiedetty, että radioaallot kantavat kaukaa ja voidaan muuttaa ihmiskorvin kuultaviksi ja silminnähtäviksi.
Onhan jo kehitetty jonkintasoinen äly pienenpieniin muistisiruihin tietokoneitten USB muisteissa ja kännyköissä (älysköissä). Vain askel ja niihin kehittyy sosiaalinen tarve yhdistyä parviksi...
Muuttua roboteista parviaisiksi, jotka voivat yhdistyä milloin mitäkin tehtävää varten.
Ne voivat yksittäin tai harvempana tai tiivimpänä parvena mennä sinne, mihin ihmisen ei ole terveellistä tunkeutua.
Mistä niille energiaa, on vähäinen ongelma, kun on opittu tuntemaan ensin aurinkopaneelit ja sitten valosähkö ja nythän tiedetään kaiken olevan aaltoliikettä, joka sen energian antaa.
Parviaiset ovat niin pieniä, että painottomina avaruudessa voivat käyttää kaikenlaisen säteilyn energiakseen ja keskinäisen yhteytensä avulla matkustaa yhteiseen suuntaan, viestittää keskenään ja tehdä yhteisiä päätöksiä, lähettää tietoja myös Maahan.
Ne voivat muodostaa keskenää tehokkaan, optisen järjestelmän, joka voi lähettää valikoidusta säteilystä kuvaa Maahan.
Ne voivat suorittaa kemiallisia ja fysikaalisia tutkimuksia ja päätellä niiden tuloksista kohteidensa ominaisuuksia.
Ne voivat kehittää parveaan yhä täydellisemmäksi korjaamalla virheitään.
Jos ne voidaan alunperin ohjelmoida pitämään yhteyttä Maahan, saamme paljon tarkempaa tietoa loputonta tiedonjanoamme tyydyttämään.
Voi olla kuitenkin, että ne älynsä kehittyessä havaitsevat turhaksi pitää yhteyttä tähän paljon kehityksessä jälkeensä jääneeseen lajiin, joka ne alunperin sai aikaan.
Haitanneeko tuokaan mitään?
