Köppimäen nettiyhteys

Jo lokakuun puolivälissä Köppimäen nettiyhteys alkoi tökkiä. Siirtonopeus heilahteli ja tyhjää ruutua sai tuijotella pinna kireällä. Joulukuussa huoltivat linkkitornia ja meni vielä kehnommaksi.


Lopulta hermostuin ja päätin tilata Saunalahden nettitikun, kun Elisan linkkitorni näkyy lounaassa muutaman kilometrin päässä.


Huonon yhteyden takia tilauksen joutui aloittamaan uudestaan ja uudestaan ja meni kaikkiaan pari viikkoa, ennenkuin sain tilauksen valmiiksi ja lähtemään. Tosin se lähteminen selvisi vasta paljon myöhemmin, koska meille Tapanin Myrsky ennätti katkaisemaan kaikki yhteydet suureen maailmaan. 


Kun sitten tiet oli raivattu, pääsi posti tuomaan pakettikortin ja käytiin hakemassa naapurikirkonkylästä kirjattu lähetys. 


Sähköt olivat edelleen poikki, joten ei sitä arvannut pimeässä ryhtyä availemaan, kun ei kuitenkaan nettiyhteyttä ollut ennenkuin sähköt palasivat 85 tuntia kestäneen katkoksen jälkeen.


Aukaisin paketin ja siellä olikin NOKIA N9 eikä mitään nettitikkua.


Sen verran avautui nettiyhteyskin, että tuli tilausvahvistus.


Siitä selvisi, että olin hermostuksissani kiireessä ruksannut väärän kohdan ja tuli jumalattoman kallis puhelin, jota ei voinut palauttaa, koska sopimuksen mukaan puhelin oli siirtynyt täysin omistukseeni jo postissa.


SITÄ EI SIIS OLLUT LUPA KOKEILLA.


Käytännössä tilanne oli sellainen, etten vapisevilla sormillani saanut oikean muotoisia hipaisuja aikaan, enkä siis saanut puhelinta toimimaan.


Pari kertaa pääsin siihen vaiheeseen, että yritin kirjautua omaan sähköpostiini, mutta ei sekään onnistunut, kun sormenpäät osuivat väärien kirjainten kohdalle ja vapina aiheutti kirjainten ja poistojen tuplaantumista ja etsiessäni sitten suurennuslasia, että näkisin ne omituiset kirjaimet, joilla vahvistaa toimenpiteet, koko yritys hajosi ja piti aloittaa alusta.


Lisäksi se puhelin oli niin liukas, etten uskonut sen pysyvän normaalikäytössä käsissäni.


Jonotin pitkään vanhalla kännykällä yhteyttä asiakaspalveluun, jossa sitten kerrottiin, että kauppaa ei voi purkaa, mutta saan kyllä tilata nettitikun erikseen.


Minusta kaupan purkuehdot ovat puhdasta huijausta ja palautusehtojen kovin yksilöllistä tulkintaa.


KYLLÄ MINÄ SEN TIKUN TILASIN, MUTTA LUPASIN KERTOA BLOGISSANI SAUNALAHDEN ERIKOISISTA PALAUTUSOIKEUKSISTA.


Kait minulla on siihen oikeus, kun sentään maksan 24 kk turhasta puhelimesta 55,90 € kuukaudessa eli 1341,60 kaikkiaan.


Lisäksi tietenkin se nettitikku, jota alunperin tarkoitin 24*13,90 eli 333,60 €


Miksen opi ikinä????

RAHALLE NIMI

Reilut 150 vuotta sitten Snellman sai juoniteltua Suomelle  oman rahan  vedoten maan köyhyyteen ja ruplan suuruuteen. Uusi raha oli neljäs osa Venäjän ruplasta ja uusi raha aloitti melkoisen polemiikin joka kievarissa.

Jos nyt livetään €urosta, niin tässä mallia silloisesta nimen hakemisesta.

--Onkos tänne tullut tietoa, että kaikki ruplat hävitetään Suomenmaasta?

--Äläpä hullujas haasta. Mihin ne muka  hävitettäs. Tokihan niitä Venäjällä kaiken aikaa lisää lyödään.

--Minullapa on toinen tieto. Suomelle tulee oma raha. Rupla lohkotaan neljään osaan ja ne neljäsosat ovat Suomen rahoja.

--Tuleehan niihin sitten terävä kulma, joka pussinpohjan puhkaisee. Rahat tippuvat taipaleelle ja milläs sitten veroja maksetaan.

-- Meilläpäin 25 kopeekan lanttia sanotaan Supuksi. Supuillako me sitten maksetaan kaikki maksut?

--Kyllä kopeekat katoaa siinä kuin ruplatkin.

--Antakaapa, kun minä selitän.

--Kyllä tässä virkamies tarvitaankin selittämään tätä uutta vouhotusta. Muutenkin on rahat aina vähissä, eikä paperiseteleillä ole mitään varmuutta.

--Onhan tästä jo jokaisessa lehdessä ollut.

--Mutta kun ei ole postimiestä viikkoon nähty. Johan tässä uutisnälkä alkaa tulla.

--Terve taipaleelta. Oluen tässä jo tarvitsee, kun on tavallista painavampi laukku.

--Mikä se on postivirkailijaa viivyttänyt. Juuri valiteltiin, ettei ole viikkoon näkynyt.

--Kuumeessa makasin, mutta johan tässä taas jaksaa, vaikka hitaammin.

--Annahan niitä sanomia, että saadaan selvyys siihen rahakysymykseen.

-- Sekavammaksi se lehtien lukemisesta menee. Nyt on joka puolella alettu keksimään nimiä sille uudelle rahalle.

--No, tuleeko siitä kolmikulmainen?

-- Kuka semmoista on väittänyt?

-- No, jos rupla lohkotaan neljäksi supuksi, niin onhan siinä kulmia.

--Ei niitä lantteja aleta lohkomaan, vaan se meidän uusi raha on ruplan neljänneksen arvoinen.

--Täällä sanotaankin, että nimeksi tulee nelikko, niin kuin tynnyrin neljäsosakin on nelikko.

-- Olisihan tuo rahan nimenä aika omituinen.

--Vielä hullumpia tässä lehdessä tarjotaan. Se hopearaha olisi "Orava" ja kuparimyntti, joita tarvittaisiin sata yhteen oravaan olisi "Satiainen".

--Hulluahan tuo on. Voiko joku järki-ihminen alkaa satiaisia  kukkarossaan kuljettelemaan.

--Niitähän tarvittaisiinkin koko kourallinen yhteen oravaan.

--Onhan joskus oravannahoilla maksettu, mutta ilettäs kyllä ottaa vastaan satiaisia.

--Sekaannuksiahan siitä oravastakin tulisi, kun sillä on maita mitattu. Neljän oravan maa on yksi manttaali. Vaan en kyllä manttaalia ja ruplaa pitäisi samassa arvossa.

--Erilaisia pikkurahoja täällä ehdotellaankin. 1/5 oravan hopearaha vastaisi nykyistä 5 hopeakopeekan arvoa, 2/5 oravan hopearaha vastaisi sitten 10 hopeakopeekan arvoa. Vielä olisi tietenkin 3/5 orava ja 4/5 orava. Ne olisivat kaikki hopearahoja. Kaikkein pienimmät myntit, joitten arvo olisi alle 5 kopeekan olisivat kuparia ja samalla tavalla jaetuita. Pienin olisi 1/5 osa elikkä sadannes oravasta ja samaa jakoa mentäisiin 4/5 saakka. Täällä kyllä ehdotellaan sille pienimmälle osalle nimeksi "pyöreää", niin kuin ruotsalaisilla pienin kupariraha on rundstycke.

--Taitaisi tuosta tulla huijareille hyvät markkinat sekalaisten satiaisten kanssa laskiessa.

--Tulipa rahan nimeksi sitten mikä tahansa, niin kyllä Venäjän rahat ovatkin meillä tuntuneet liian suurilta. Putoaisihan tietenkin kaikki hinnat ja maksut ja verot uusien rahojen mukaisiksi.

-- Turha kuvitellakaan. Kyllä se, mikä ennen on ruplan maksanut, maksaa sitten neljä Oravaa.

--Mitä hyötyä sitten on koko touhusta?

--Nouseehan ne sitten virkamiesten palkatkin uusien rahojen mukaisiksi.

--Jätetään nuo viisaampien päätettäviksi. Täällä on lisää nimiehdotuksia. Joku ehdottelee Hopearahan nimeksi Kölkköä ja jos se tuntuu vieraalta, niin onhan hopearuplaa sanottu kolikoksi. Niinpä voisi meidän raha olla Kolikko ja kun Ruotsin killinkiä aikoinaan sanottiin Ruotsin lopoksi ja samaten Venäjän 5 kopeekan vaskirahaa ryssän lopoksi. Pohjanmaalla sanotaan vaskirahoja lanteiksi ja niin voisi se pikkuraha olla lantti tai lopo.

--Joku ehdottelee nimeksi Markkaa, kun sitä on käytetty mittayksikkönä joitakin vuosisatoja sitten, mutta ei se mikään suomalainen nimi ole rahalle. Sataikkoa on ehdoteltu, kun se on sadasta pienemmästä koottu.  Vielä niitten sadasosien nimissä kummittelee Ruotsinvallan aikuinen äyrikin.

-- Kyllä minusta Suomen Suppu olisi niin suomalainen  nimi ja mukavasti suusta solahtava ja äyri olisi kyllä aika unohtaa ja muut semmoiset, joissa joutuu tarkentelemaan lisäkkeillä uusi, vanha, ruotsin, venäjän niin kuin virstoista puhuttaessa, kun Suomen virsta on paljon pitempi. Neljä virstaa on jo penikulma, kun Venäjän virstoja tarvitaan siihen kymmenen.

--Minusta tämä täällä ehdotettu Penni olisi sopiva sille pienelle rahalle, kun  sitä ennestään pikkurahasta käytetään ja olisihan se valmiiksi sopiva, kun kuitenkin hyvinkin pian koko Euroopalle tulee yhteinen ja samanarvoinen raha. Kunhan sen varsinaisen rahan nimestä pääsevät isovallat yhteisiin mieleen. Pienen rahan nimihän on jo laajasti saman mukainen.  Englannissa Penny, Saksassa Pfennig, Ruotsissa penning.

--Täälläpä ehdotellaan mukavia rahan nimiä iso raha olisi Omena ja pikkuinen olisi pähkinä.

--Nepä ainakin kuulostavat mukavilta nimiltä. Omenia olisi mukava keräillä varastoon, kun saisi korkorahat pähkinöinä. Olisipa omenia onneksemme, pähkinöitä purraksemme.

--Vaan täälläpä joku muistelee Kalevan kansan ja Pohjolan kansan kiistaa Sammosta, joka kaiken onnen jauhoi, kunnes mureni mereen muruiksi. Sampo siis olisi se hopearaha ja pienemmät osat Muruja. Olisi ne murutkin arvossaan, kun muistetaan Sampsa Pellervoinen niillä muruilla kylväneen kummut kuusikoiksi, mäet kaikki männiköiksi, kovat maat on koivikoiksi ja pellot viljan kasvaviksi. Siitä tuli kyntö, siitä kylvö, siitä kasvu kaikenlainen. Eikö siis rahana Sampo olisikin kaiken kasvun alku.

--Äläpä runoile. Ei tätä maata lauluilla vaurastuteta.

--Joku on kuulemma ehdottanut isompaa rahaa sanottavan nimellä Parvi ja jakaisi sen sataan Poimuun, mutta peruu sen ehdotuksen, kun ruotsinkieliset puhuisivat Flockista ja Plockista ja tietysti naureskellen. Tämän mielestä kumminkin Suppu olisi nimistä paras ja pikkuraha voisi olla vaikka Tenka.

--On täällä vielä muuan pienipalkkainen virkamies, jonka mielestä hopearaha voisi olla Palkka ja pienet Palkan palaset olisivat Rusinoita, kun nykyisin työmiehen päiväpalkka on tuo 25 kopeekkaa. 

--Jokohan ne ovat päässeet siitä nimestä sopimukseen?

--En usko, että se kovin helposti käy, kun ehdotuksia on niin kovin monta. Riittää taas riideltävää neuvoskunnalle.

--Kyllä minun korvaani tuo Suomen Suppu melkein mieleisimmältä kuuluisi.

--Mutta Omena ja Pähkinä kuulostaisivat herkullisilta. Miten niitä sitten ulkomaat arvostaisivat?

-- Turhapa meidän on tässä kievarin pöydässä tästäkään asiasta päättää. Luulenpa, että sivistyneistö ei juuri suomenkieltä päätöksessään arvosta. Pokkaavat Euroopan Germaaneihin päin ja ottavat nimeksi Markan.

--Kunhan edes sille pienelle saataisiin suomalaisempi Penni nimekseen.

--Olisihan tuo kohtuullista.

KALLISTA," HALPAA" ROJUA.

Helpotusta vanhuksen elämään on tullut hankittua valojen kaukosäätimillä, ettei tarvitsisi iltasella ravata ympäriinsä valojan sytyttelemässä ja sammuttelemassa.


Niin meitä höplästä vedetään. 
Oli oikein sarjoja, joissa oli jopa ulkokäyttöön tarkoitettu rasia mukana, että saa pihavalotkin sisältä hoidettua.


Se vain, että kovin pian lakkaavat toimimasta tämmöiset härvelit. 


Paras tulos on, että on toiminut peräti pari viikkoa. 


Kolmannella kerralla jo uskoin, enkä osta enää.


Älä osta sinäkään. 

Kiriotus-kone 1861.

Eräässä Englandin sanomalehdessä on ilmoitus luettava, joka näyttää, että pikakirjotustaitokin, jota ulkomaalla jo kauan on harjoiteltu, ja jonka tarpeellisuutta meilläkin Suomessa vihdoin on tultu tuntemaan jonkun ei varsin pitkän ajan kuluttua tullee tarpeettomaksi ja sen sijaan kirjoituskone käytettäväksi. Eräs Ranskanmaan oppinut, nimeltä L. Scott on jo monta vuotta koetellut, eikö kävisi tartuttaa ääntä siksi erittäin tasoitetulle pinnalle, samoten kuin photografia eli valokirjoitus tartuttaa valokuvat ja koetuksensa ovatkin jotenkin luonnistuneet. Tätä keinoansa kutsuu keksijä itse Phonoautografiaksi*) syystä että tällä keinoin ääni miltei itse painaa kirjaimensa paperille. Ei kauan sitten pidetyssä Ranskan Akatemian kokouksessa ilmoitti keksijä yhtä ja toista tästä asiasta, joka meidänkin lukijamme kenties tekisi mieli tuntea.

                 Mikä ensinnä oli tehtävä, on korvanmuotoinen kone torvinensa, kalvoinensa. jonka piti saataman miltei ihmiskorvan vertaiseksi, niin että matalinkin ääni panisi sen liikkeeseen ja jonka liikutuksensa myös olisi eri ääniä myöten erilainen. Lukemattomia koetuksia on sen suhteen tehty ja vihdoin voitti koettelija tarkoituksensa. Koneen kalvot värisivät oikein silminnähtäviksi ja niihin kiinnitetty kynä eli viisari liikkui myös eri tavalla sitä mukaan kuin äänet olivat, tehden ihmeen näköisiä kaarenkaltaisia mutkia.

Toiseksi kysyttiin, miten saada pinta joka olisi niin pehmeä että mainittu kynä eli viisari siihen voisi tehdä jälkiä, kun näet sen liikkeet usein ovat niin vähäisiä ja heikkoja, että vähinkin vastus niitä voi seisauttaa. Sekin kysymys sai vastauksensa käyttämällä hienoja paperin kaistaleita, joihin on levitetty ohut kerros lampunsyttä. Tällä koneella jo syntyneet teokset eli äänenkirjoitukset tekevät ihmeen tarkkia ja säännöllisiä kuvia, jotka selvään näyttävät itsekunkin eri äänen jo syntyänsä olevan omituista luontoa. Puhe, jossa sanat seuraavat toisiansa epätasan, hitaammin tahi kiireemmin, ja jossa ääni milloin kohoaa millon laskeutuu eli muuten on vaihetteleva, semmoinen puhe saapi äänenkirjoituksessa eriskummallisen muodon. Millon puhe kulkee verkallensa, silloin nuo kuvan kaaret jäävät erillensä, mutta jos puhe juoksee nopeammin, niin kuvankin viivat pyytävät yhdistymään. Heleästi ääntyneissä sanoissa nousee nämä aaltolinjat puolen tuuman korkeiksi ja enemmänkin. Sitä vastaan matalaa ääntä vastaavat linjat eivät ole kuin kahdeksanneksen tuuman korkeita, niin että äänteiden eri voimakin aivan selvään näyttääkse näissä äänenkuvissa.

Se kysymys siis näkyy saaneen vastauksensa onko mahdollista että ääni itse tekee paperille kirjaimiansa? - Mutta sitten seuraa uusi kysymys: onko mahdollista lukeakin näitä kirjaimia ja käsittää, mitä kaikkia ne monenmutkaiset viivat ja monenkertaiset kaaret merkitsevät?

Jos jokainen sana tahi tavu, vaikkapa edes yksityiset puheessa kuuluvat äänet, tekisi aina yhtäläisen viivaston, niin silloin käsityskin olisi selvempi ja huokeampi, mutta niin sen asian laita ei ole. Sillä erotus viivoissa ja kuvissa tulee ei ainoasti äänien eri luonnosta, heidän eri pikaisuudesta ja selveydestä, mutta sama sana, eri puhujan suusta lähtenynnä, saapi tässä koneessa eri muotonsa melkeen samalla lailla kuin yhden ihmisen käsikirjoitus on aina toisen kirjotuksesta eriävä.

Vaan tämänkin haitan toivoo keksijä vielä saavansa poistetuksi.

— Jos kone saadaan siihen kuntoon, että se tarkallensa kirjoittaa jokaisen puheen, niin mahdottoman suuri voitto on siitä tuleva, ei ainoasti kirjotuksen tarkkuuden, mutta myös kirjoituskustannusten ja erittäin pikakiriottajain (stenografien) vaivan puolesta.

(Ruotsin sanomalehden mukaan.)

Johan tässä 150 vuotta myöhemmin on tietokone oppinut kuitenkin englannin kieltä kirjoituksesta puhumuun melkoisen selvästi, mutta eipä vieläkään osaa puhetta kirjoitukseksi muuttaa ihmislapsen ymmärtämään muotoon. 

*) Se nimi on, samoin kuin muutkin taiteelliset ja tieteelliset nimet, vanhan Kreikan kielinen ja merkitsee itsensä asian luontoa

JOKA IKINEN SYKSYKÖ?

Enkö minä ikinä opi?
Tämä on aikakin kolmas syksy, kun ostan samanlaiset VUORILLISET TALVIKÄSINEET !!!

Kun käsinepaketin aukaisee, sen sisältä putoaa tuo KÄYTTÖOHJE.

Kuvaa kannattaa suurentaa niin, että voit sen lukea ja opit, ettet osta.

Armollisesti olen peittänyt valmistuttajan nimen, joka jotenkin muistuttaa miehen sukuelintä.

Arvailen vain missä nämä on varsinaisesti valmistettu.

Samalta valmistuttajalta on myös vuorittomia TYÖKÄSINEITÄ, joiden käyttöohje on samanlainen.

Ne hajoavat keveimmässäkin työssä. (No ehkä ne kevyttä toimistotyötä kestävät.)

Luulisi, että vuorilliset käsineet ovat lämpimät.

Nämä eivät suojaa yhdenkään asteen pakkaselta.

Mistä löytyneekään materiaalit näihin täysin kelvottomiin?

Toivottavasti en sorru tämmöisiin esni syksynä.

VANHOINA, HYVINÄ AIKOINA 

Jos naisella jotain oli hukassa, se löytyi esiliinan taskusta tai käsilaukusta.

Nykyisin ei ole kumpaakaan.

NYKYAIKANA ON SILKKAA ILKEYTTÄ TOIVOTTAA YLIPAINOISELLE 

HYVÄÄ RUOKAHALUA

PAKUSTA PÄÄSTYÄ

Alunperin se oli aivan hirmuinen hinku hankkia kunnon nelivetopaku. Sille keksi vaikka mitä tärkeitä tehtäviä Köppimäessä.

Oli se kumminkin sitten melkoisen kallis pettymys. Kaveri, jolta se ostettiin huomasi hyväksi vedäettää hintaa ylemmäs ja ylemmäs.

Tietenkin sitä piti testata kuinka korkealle se kaveri kehtaa mennä. Kyllä sen piti sitten ollakin tosi hyvä.

Ensimmäisellä pohjoisen reissulla päästiin jokseenkin tasan puoliväliin. Nelisen sataa kilometriä Köppimäestä tuli systeemiin joku tukos ja jäähdyttäjä puhkesi. Roiski nesteet pitkin tietä eikä sitä heti huomattu.

Minkäänlaista huoltoasemaa ei ollut lähitienoillakaan. Oli kumminkin muuan omakotitalo, josta menin kyselemään kaivovettä. Sieltä lähti vanha isäntä vilkaisemaan tilannetta.

Kurkisti auton alle ja totesi, ettei tuommoiseen halkeamaan riitä saavillinenkaan.

Lupasi, että hänen pihaansa saa sen pakun tuoda odottelemaan hinausta.

Kuormaakin oli ja peräkärry täynnä matkalla Kuusamoon.

Onneksi oli kännykkä.

Serkkupoika lähti meitä ja peräkärryä noutamaan pikkuveljeni autolla. Ouluunhan ei sentään ollut kuin pari sataa km.

Matkalla saatiin järjestettyä vielä niin, että tyttökaverin siskonpoika lainaa autonsa kuormaa viemään Kuusamoon ja minä jäin serkkukokoukseen.

Pikkuveljellä oli ylimääräinen farmariauto, joka jouti lainaksi paluumatkalle.

Meni pari kuukautta ennenkuin paku päästiin hakemaan lavetilla. Se oli lavetin noutoineen 900 km reissu.

Tarkemmissa tutkimuksissa uuden jäähdyttäjän asennuksen jälkeen selvisi, että kansi oli halki. Niinpä oli hankittava uusi kansi moottoriin.

Sitten ei muita ongelmia ollutkaan kuin jokavuotinen pitkä ja kallis vikalista korjattavaksi katsastuksissa.

Vähitellen siihen kypsyi ja tämän vuotinen lista matkaisi "kamelin selän".

EI ENÄÄ..

Neuvoteltiin vaihto käytttyyn Carinaan ja molemmat oltiin tyytyväisiä.

Paku lähti riittävän kauas.

KAMERUNIIN.

Kun bitit katoavat

tai ohjelmat eivät enää ymmärrä vanhoja tiedostomuototoja, muutumme kadotetuiksi sukupolviksi.


Sehän tuskin lienee suurikaan vahinko tässä maailmankaikkeudessa.

Meillä on merkillinen hinku siirtää KAIKKI tieto ja kuvat ja muu facta bittimuotoon kuvitellen, että siellä bittien maailmassa ne tiedot säilyvät haalistumattomina myöhemmille sukupolville.


Kyllä ne säilyvätkin ehkä, mutta voipa olla ettei seuraavien sukupolvien kehittyneet ohjelmat osaakaan avata tärkeinä tallettamiamme kuvia ja tiedostoja.


Minulla ainakin on vanhoja tiedostoja lerppulevyjen CP/M aikakaudelta eikä mikään nykyisistä laitteistoistani osaa niitä avata. 


Eihän lerppuasemia ole enää olemassakaan eikä nuorimmat nörtit edes aavista mitä ne semmoiset lerput olivat.


 Lerput korvattiin sitten korpuilla, joihin mahtui moninkertainen määrä kuviakin katoamaan historian hämäriin.


Ei ole nykylaitteissa mokomaa korppuasemaakaan. 


Sitten tulivatkin jo CD:t ja sitten DVD:t. Niille on vielä nyt levyjä pyörittävät asemat, mutta ne levyt ovat kovin herkkiä naarmuttumaan ja pian nekin katoavat USB-muistien tieltä, kun niihin mahtuu taas moninkertainen bittimäärä katoamaan.


Eihän tuosta ole vielä vuosikymmeniä, kun kovalevyt olivat vielä vinchesteritä, joihin mahtui kovin rajallinen määrä (5-10 Mt) tietoa ja sehän tuntui silloin mielettömän suurelta määrältä. 


Hyllyssäni on monta romahtanutta kovalevyä, jotka ovat vieneet monenlaisia hengentuotteita bittijärjestelmien sekasotkuun tavoittamattomiin.


Entäpä ohjelmat. Monet aikoinaan täydellisiltä vaikuttaneet ohjelmat ovat siirtyneet hyljeksittyyn kiviaikakastiin. 


Muutaman vuoden takaisella Word-teksturilla tehdyt tekstit eivät enää avaudu nyky Wordilla.


Kuvatiedostojen formaatteja on syntynyt ja kadonnut kymmeniä. Kun niillä tehtyjä tiedostoja yrittää avata, syntyy varsinaista bittipuuroa, jossa ei ole mitään tolkkua.


Niinpä on turha kuvitella tallettavansa korvaamattomia tietoja seuraaville sukupolville minkään bittijärjestelmän kautta.


Kuvitteleeko joku, että tietojenkäsittely on nyt kehittynyt huippuunsa ja on tässä muodossa lapsenlastemme aikana???


MEILLÄ EI OLE AAVISTUSTAKAAN TIETOJÄRJESTELMISTÄ EDES 10 VUODEN KULUTTUA.

JÄRISYTTÄVÄ TIETOVUOTO YLESTÄ

on jatkunut jo pitkään virallisten tahojen puuttumatta tähän järkyttävään tilanteeseen.


Joka lauantai on kaksituntinen tietovuoto naamioituna onnitteluohjelmaksi, jossa houkutellaan kansalaisia paljastamaan läheistensä syntymäaikoja jopa nimien ja asuinpaikkojen keralla. 


Kuinka kauan annamme tämän väärinkäytöksen jatkua?

KERRANKIN HYVÄ LÄÄKE.

Ainakin se on ollut minulle sopiva. 


Sen myönsi diabeteslääkärikin. 


Olo on melkein kuin terveellä. 


Vyötärön ympärys on lyhentynyt yli 20 senttiä. Piti etsiä lyhyempi vyö kun pitkästä loppuivat reiät. 


Lääkäri punnitsi virallisen punnituksen ja totesi papereistaan, että paino on pudonnut toukokuusta 8 kiloa. 


Verensokerit ovat pysyneet tasaisina vaikka keskiarvo onkin pikkuisen noussut edellisestä kerrasta, mutta silloin oli mukana myös melkein hypoglygemia arvoja ja sitten seassa korkeampia kuin nyt koko jaksolla. 


Victozan kanssa ei ole pelkoa hypoglygemiasta ja se on tärkeintä. 


Vähemmän tärkeää on, että saan syödä melkein normaaleja ruokia. 

Tämä on jo juhlavaa.

KUN UNTA EI SAA

Lieneekö niin, että siirtyminen talviaikaan on sekoittanut sisäisen kellon. Nytkin heräsin kolmelta yöllä ja yritin saada unenpäästä kiinni puolitoista tuntia kunnes kyllästyin ja istuin kirjoittamaan tätä tylsää tekstiä. Jos edes se toimisi unilääkkeenä.

Monena aamuna näitä aamuyön valvomisia on ollut ja pahinta niissä on, että niihin valvomisiin liittyvät ikävät muistot elämän varrelta.

Vaikka kuinka poimiikin muistojen joukosta jonkun iloisemman ja myönteisemmän muiston se peittyy aina kirpeään pettymykseen, joka on aina taustalla ja jonka on huumorilla yrittänyt pehmittää.

Eivät ne kipeät asiat uppoa enää huumorin pehmoisten peittojen alle,

Ainahan olen rakennellut hilpeitä tarinoita surkeimmistakin tapahtumista, mutta en kai enää jaksa.

Lisäksi tässä joutuu myöntämään, ettei mikään enää toimi niinkuin muutamia vuosia sitten. Täytyy totutella kuulolaitteeseen, silmälaseihin, askeleen lyhenemiseen, tavaroiden tippumiseen käsistä ja kaikenalaisten työkalujen käytön hankaluuteen. Diabeteskään ei parane, vaikka uusi lääke vähentääkin oireita.

Vaikka onkin vielä suunnitelmia monista tekemisistä, niin jostakin syystä niiden aloittaminen ei luonnista.

Sukukuvaston aloittaminenkin tyssää milloin mihinkin. Jos ei muuhun niin tietokoneen oikkuihin.

Tässä on nyt puoli tuntia huvennut voivotteuun ja unen tulon toivotteluun.

Voivoivoivoivoivoi vai voiko?

En eilistä kaipaa

Voi olla, että jotakin eilistä kaukaisempaa kyllä, mutta eilinen oli tätä nykyaikaista ähräämistä tietokoneen ja netin oikkujen kanssa. 


Kerronpa, josko joku neuvoisi miten nuo ongelmat ratkeavat uhraamatta "kallista" aikaansa.


Se alkoi oikeastaan jo toissapäivänä. Tietokone ilmoitti kesken jonkin tärkeän puuhan, että Windows on tehnyt tärkeän päivityksen ja kone on käynnstettävä uudelleen. Oli siinä vaihtoehtonäppäimenä "myöhemmin". Näppäsin sitä ja jatkoin sen taulukkolaskelman loppuun. Oli jo sen verran myöhä, että talletin kaikki ja suljin KONEEN odottamaan aamua.


Aamuisin on vakiotoimena ollut vuosikausia merkitä verensokerit diabeteskaavakkeeseen ja samalla erinäisiä muita tietoja ja poiketa netissäkin ennen ruuhkaa.


KONE oli kuitenkin sitä mieltä, että odotteleppa kunnes päivitysvaihe 3/3 ehtii loppua.


Sitten piti käynnistää uudelleen. Tottelin "herra KONEEN" käskyä kiltisti ja jäin odottelemaan salaperäisen raksutuksen päättymistä.


Päättyihän se, mutta aamulla avattavien tiedostojen kohdalle oli tullut lisäys "automaattinen talletus".


Heti ensimmäisen eli sokeritaulukon kohdalla oli yllätys, että KONE oli tallettanut viikon vanhan tilanteen.


Onneksi kirjaan ne tiedot myös käsin omaseurantavihkooni ja sain poimittua ne sieltä, mutta kovin turhalta se puuha tuntui.


Samoin erinäiset muut tilastotiedot, jotka olivat vanhanaikaisella ruutupaperilla sain päiviteltyä, mutta...


Sitten tulikin iso MUTTA. 


Rahan käyttö viikon mittaiselta jaksolta oli kadonnut ja siinä sentään monia tärkeitä menoeriä, kun oli rakennustarvikkeita hankittu ja autokin vaihdettu  normaalien viikottaisten menojen lisäksi ja jokunen laskukin oli pitänyt kirjata maksettavien listaan.


No, ne laskuthan  löytyisivät nettipankista, vaan kun nettiyhteys oli pudonnut 0,06 Mb: hen, niin yhteys katkesi aina ennenkuin pankin sivu avautui. 


Onneksi on kauan sitten keksitty mappi, johon saa oikein järjestykseen kaikki maksutapahtumat paperiversioina paitsi tietenkin Netpostin kautta tulleet.


Siinä taas tuhrautui aikaa, kun mapista kirjasi uudelleen tietokoneen päiväkirjaan rahaliikenteen ja muut tapahtumat.


Varalta talletin jokaisen kirjauksen jälkeen tiedoston.


Lopulta kaikki oli oikein paitsi viikon aikana tehdyt tekstitiedostot sukukuvastoa varten. (Lopettaisinko sen tekemisen jo kokonaan?)


Minusta se taulukon tekstilisäys "automaattinen tallennus" oli liikaa ja väärä, joten poistin nimenmuutoksella lisäyksen.


Silloin KONE kehtasi kysyä aionko korvata samannimisen tiedoston. En halunnut, vaan muutin vielä pikkuisen sitä nimeä.


Yllätys oli, että kaikki kadonneet tiedostot olivat nyt alkuperäisillä nimillään tiedostoluettelossa. 


Avasin niitä vuorotellen ja kukin oli eilisessä tilanteessaan. Nyt tarvitsikin vain siihen sokeritaulukkoon ja muihin aamutilastoihin merkitä aamun tiedot.


Talletin ja poistin roskakoriin kaikki tiedostot, joissa oli se lisämerkintä. 


Kokonaan toinen tarina on sitten nettiyhteyden ja kotiverkon korjaaminen, johon hupeni melkein koko loppupäivä.

Tapasinpa rehellisen kreikkalaisen

Taisipa olla vuosi 1987 ja huhtikuuta.


Olimme kahdenperheen lomamatkalla Kreetan saarella.


Istuttiin iltaa tavernassa perin myöhään ja lähdimme sieltä taksilla hotelliin.


Aamusella tuli tavernan omistaja henkilökohtaisesti tuomaan kaverini kameran, joka oli tavernaan unohtunut.


Kyllä siitä muistaakseni kiiteltiin. 


Jäljeenpäin ihmeteltiin kyllä mistä tavernan omistaja tiesi keneltä se kamera oli sinne jäänyt ja missä hotellissa vieras asui.


Oli tosi rehellinen kreetalainen.

Minkä mitäkin

Köppimäestä katsellen eivät nuo autokatsastuspaikat ole aivan lähellä. Lähimpään on 55 km vaikka Köppimäki onkin n.s. ruuhka-Suomea. Niin se täytyy edes yrittää saada auto läpimenevään kuntoon ennen katsastusta. Satasella tarkistuksia ja remppaa ja sitten se 110 km katsastusreissu.


Pieleen meni.


Aluksi tuntui aivan hyvältä, kun iskarit kehuttiin ja jarrut ottivat riittävällä tarkkuudella ja päästöt olivat alle 1,5 vaikka olis saanut olla 2,5. Valot kunnossa ja töötti toimi. Alkoi jo tuntua, että hyvähän tämä on.


Mutta ei..


löytyi korjattavaksi muutama ruostepaikka ja puuttuvat pohjaanlyötikumit keulasta. Nämä olivat vain korjauskehoitus asioita, mutta sitten osuivat katsastusmiehen sormet kardaaniakseliin ja siittä löytyi aivan pikkuisen väljyyttä, joka olisi korjautunut rasvan lisäyksellä, jos olisi ollut nipat niinkuin ennenvanhaan. 


Uusittava ja NÄYTTÄMÄÄN KUUKAUDEN KULUTTUA...


Masentuneena poikkesin naapurimyymälään ja ostin tietokoneeseen AIR-linkin, kun ne sähkötöpselien kautta toimivat eivät enää toimineet viimeisen sähkökatkoksen jälkeen.


Masentuneen ajoin Köppimäkeen.


Kaipa HiAce-vahuksesta on nyt tehtävä uhkauksen mukaan pihatraktori. Sen ajomäärään nähdet kulut ovat kohtuuttomat: Omistusvero ja polttoainerangaistus ja vakuutukset ja rempat ovat tässä kuussa tehneet jo yli 600€. NUo nivelien uusimiset ja muut korjaukset kaappaavat jonkun satasen.


En ala sen kanssa millekään. 


Mutta tuo Air-station pelasti mielialan. Nyt voi purkaa kiukkuaan Vaarinmaailmaan muitten riemuksi.


Menköön HiAce vaikka Saharaan tai jääköön liikenteestä poistettuna huolehtimaan pihatöistä. 

Lisää velkaa ?

Minulla ei koskaan ole ollut tuota taloustaitoa, mutta en minä kyllä ymmärräkään miten vaikkapa Kreikkaa autetaan pääsemään veloistaan antamalla lisää velkaa.

KUKA ON LIIKAA?

Kun tänään ylitettiin 7 miljardin raja ihmisten määrässä, niin muistinpa kuinka koulupoikana kauhistutti ihmisten määrä, joka oli ylittänyt neljä miljardia.

Sanottiin, että joka neljäs on kiinalainen. Vitsinä laskeskeltiin, montako kiinalaista oli luokassamme.

 En sattunut olemaan joka neljäs mistään suunnasta laskien.

Nytkin sanotaan: Meitä on liikaa.

Nytkään ei kukaan omalta kohdaltaan tunne olevansa liikaa.

Määritelläänpä:

1. Kuluttaa enemmän kuin tuottaa välttämättömyystarvikkeita.
2. On nälkäinen.
3. Harrastaa aktiivisesti ihmiskunnan lisäämistä.
4. Pitää resurssejamme kuluttavia lemmikkejä.

Ketä jäikään jäljelle?

Muutama kuokkaa heiluttava maanviljelijä ja jousimetsästäjä.

Me muut olemme liikaa.

Erityisesti me eläkeläiset koiranomistajat, vaikkemme enää ihmiskuntaa aktiivisesti lisääkään. 

On taas riittänyt saikkarointia 

näitten yhteyksien kanssa.

Viime torstaille oli ennakkoilmoitus sähköjen katkeamisesta 12-14 väliseksi ajaksi.


Hyvissä ajoin irroitettiin kaikki tietokoneet virrattomiksi..


Illalla sitten ihmettelin nettiyhteyden puuttumista, mutta arvelin sen johtuvan sateesta, kun se on useimmiten syylinen ellei sitten tuuli tai ukkonen tai pakkanen.


Perjantaina huomattiin, että läppäreissä oli nettiyhteys, mutta ei pönttökoneissa, jotka oli verkotettu sähkövirran kautta. 


Tekis mieli tehdä muutakin, kuin saikata näitten härvelien kanssa. 

Eikö ne olekaan tarkoitettu helpottamaan työskentelyä?

TAV
       UTU
STA.

Muinaisina aikoina joskus 60 vuotta sitten koulussa suomenkielen lehtori opetti tavutussäännöt niin, että jonnekin selkärankaan ne ovat uponneet.


Tässä nykykielessä (Mitä se sitten lieneekään?) eivät edes hienot viralliset virastot käytä niitä sääntöjä. 


Sanoja katkotaan koristeelisuuden mukaan. 


Lisäksi keksitään virastoille nimiä, jotka eivät kerro suomeksi mitä virastoja tai laitoksia ovat. TRAFI, ITELLA, KEVA ja monet muut. Mitäpä niitä luettelemaan?


Lieneekö tarkoitus tehdä mahdollisimman hankalaksi yhteydenotto viranomaisiin?


Siis: Lien eekö tark oit us.... vir ano mais iin. Eiku niinku... 

ROBOTTIPARVET

Näinpä unen niin kummallisen. 

Istuin meren rannalla ja katselin aaltojen liikettä. Mieleeni hiipi kummallinen ajatus koko maailmankaikkeuden täyttävästä säteilystä, joka on aaltoliikettä.

Meidän aistimme ovat rajalliset sitä aaltoliikettä havaitsemaan silmillämme ja korvillamme. Kuitenkin on jo pitkään tiedetty, että radioaallot kantavat kaukaa ja voidaan muuttaa ihmiskorvin kuultaviksi ja silminnähtäviksi.

Onhan jo kehitetty jonkintasoinen äly pienenpieniin muistisiruihin tietokoneitten USB muisteissa ja kännyköissä (älysköissä). Vain askel ja niihin kehittyy sosiaalinen tarve yhdistyä parviksi...

Muuttua roboteista parviaisiksi, jotka voivat yhdistyä milloin mitäkin tehtävää varten.

Ne voivat yksittäin tai harvempana tai tiivimpänä parvena mennä sinne, mihin ihmisen ei ole terveellistä tunkeutua.

Mistä niille energiaa, on vähäinen ongelma, kun on opittu tuntemaan ensin aurinkopaneelit ja sitten valosähkö ja nythän tiedetään kaiken olevan aaltoliikettä, joka sen energian antaa.

Parviaiset ovat niin pieniä, että painottomina avaruudessa voivat käyttää kaikenlaisen säteilyn energiakseen ja keskinäisen yhteytensä avulla matkustaa yhteiseen suuntaan, viestittää keskenään ja tehdä yhteisiä päätöksiä, lähettää tietoja myös Maahan.

Ne voivat muodostaa keskenää tehokkaan, optisen järjestelmän, joka voi lähettää valikoidusta säteilystä kuvaa Maahan.

Ne voivat suorittaa kemiallisia ja fysikaalisia tutkimuksia ja päätellä niiden tuloksista kohteidensa ominaisuuksia.

Ne voivat kehittää parveaan yhä täydellisemmäksi korjaamalla virheitään.

Jos ne voidaan alunperin ohjelmoida pitämään yhteyttä Maahan, saamme paljon tarkempaa tietoa loputonta tiedonjanoamme tyydyttämään.

Voi olla kuitenkin, että ne älynsä kehittyessä havaitsevat turhaksi pitää yhteyttä tähän paljon kehityksessä jälkeensä jääneeseen lajiin, joka ne alunperin sai aikaan.

Haitanneeko tuokaan mitään?

Pessimistin pettymys on ilon aihe.

Vaitettavasti pessimisti pettyy harvoin.

Eipä liene maailmassa

uskontoa, valtaa,

joka olis kyllin suuri,

jotta voisi tunnustaa

väärässä olleensa.

Jos ei koskaan ole suunnitellut tulevaisuuttansa, 

ei kannata kyllä selitellä menneiyyttänsä.

Miltähän tämä maailma näyttäisi, jos kiinalaisilta oilisi jäänyt ruuti keksimättä?

Erinomaisen merkillistä on tuo sähkö.....ja netti.

Eilen asenneltiin nuo sähköjohtoja pitkin kulkevat bittiverkot Köppimäkeen ja ainut vakavampi murhe oli, että verkosta katosi kokonaan Tärkein mylly, joka on yhteys printteriin ja suuriin kovalevyihin, joissa on kaikki kuva-aarteet.


Luulin jo, että minun täytyy porata reikiä seiniin ja kierrättää kaapeli vintin kautta reitittimestä pöntölle.


Onneksi näin unta aivan hullusta ratkaisusta. Vaihdoin XP:lle ja Vistalle menevät töpselit SAMASSA nelireikäisessä jatkoroikassa keskenään.


Aamulla se ratkaisu nauratti, mutta ajattelin ettei siitä mitään haittaa ole, jos kokeilen.


Järkytyin kyllä, kun Vistapönttö ilmestyi verkkoon ja peräti suurella nopeusteholla. Kävin katsomassa oliko XP vuorostaan tippunut, mutta senkin verkkonopeus oli entisestään parantunut.

Toistaiseksi ei kukaan ole kertonut miten tämä on mahdollista.

Poika poikkesi.
 Rapsittiin nettipiuhat katossa roikkumasta. Poika kytki koneet pistorasioiden kautta. Kummasti toimii.
Paras yhteys nettiin on tällä vanhalla XP:llä
Toiseksi paras seiskalla, joka onkin WLAN.
Vista meni hitaaksi.Sitä ei saa kunnolla edes kotiryhmään.
Kaikki kumminkin toimii.
Löytyi konsti vanhojen c-kasettien siirtämiseen nykyaikaan.
Viivakoodinlukijakin oppi ymmärtämään muutakin kuin laskuja.
Kännykän viivakoodinlukija todettiin kehnoksi.
On pojassa polvi parantunut. Alle viisikympinen tajuaa nämä systeemit paremmin kuin yli seittenkymppinen.
Kannatti tarjota hyvät sapuskat.!!!

Tulinpa tuossa takavuosina kertoneeksi yhdelle "kaupunkivihertäjälle", että näin varpushaukan sieppaavan talitintin lennosta.


Luontointoilija kauhistui: "Kamalaa, onko ne kannibaaleja? Etkö ennättänyt apuun?"


Kovin erillainen meillä oli luontokäsitys.


Menin sanattomaksi.

Kyllä nyt täytyy jo myöntää, että kaikki lääkkeet eivät olekaan huijausta.

Syyskuun alusta aloitin diabeteksen hoidon Victozalla. Samalla aloin vähentää insuliinipiikitystä, koska ohjeissa mainittiin, ettei insuliinia suositella yhdessä tämän lääkkeen kanssa.

Silloin insuliinimäärä oli 180 yksikköä joka ilta. Victozan aloitus oli 0,6 ensimmäiset 2 viikkoa.

Ensin huomasin melko pian jalkojen toimivan paremmin ja kompuroinnin vähenneen. Myös suonenvedot harvenivat. Sokeriarvot alkoivat tasoittua.

Kahden viikon jälkeen annos nousi ohjeen mukaan 1,2:n ja myönteinen kehitys jatkui.

Lokakuun alkuun tullessa insuliini jäi kokonaan pois ja kokeilin Victozan maksimiannosta 1,8:a. Se ei kuitenkaan muuttanut kehitystä, joten palasin 1,2:n normaaliannoksiin.

Sokeriarvot ovat olleet erittäin tasaiset koko päivän eikä ainuttakaan hypoglygemiatilannetta ole esiintynyt insuliinin lopettamisen jälkeen.

Paino on pudonnut yli 4 kiloa 1½ kuukaudessa.

Tänää on ensimmäinen "pitkän sokerin" mittaus laboratoriossa ja sen tuloksen saan tietää diabeteshoitajalta viikon kuluttua.

Kansalliset hälytyskellot soivat!!!

Väestö ikääntyy!!!

Mikä neuvoksi?

Ei sitä julkisesti kehdata ääneen sanoa, mutta kun lasten tuotanto vain supistuu, niin kai sitä on jotenkin meitä vanhuksia saatava vähenemään.

On ollut aivan väärää neuvontaa ohjata ihmisä terveellisiin elämäntapoihin.
Nehän voivat aiheuttaa pitkäikäisyyttä.
On satsattu aivan liikaa terveyspalveluihin ja niiden tavoitettavuuteen.
Onkin vaikeutettava niihin pääsyä keskittämällä palvelut kauemmas ja pudotettava aikaisemmin haitallisiksi väitettyjen elintapojen kustannuksia.
On ehkä jotenkin liiallista palkita pienemmillä rangaistuksilla eläkeikäisten yliajajia, vaikka sekin helpottaisi ikääntymisongelmaa.
Tupakka- ja alkoholiveroilla voitaisiin kustantaa eläkeikäisille ilmaiset tupakat ja viinat. Nehän tappavat tutkimusten mukaan tehokkaasti.
Oikean suuntainen tässä mielessä on polttoaineveron korotus ja terveyden hoitoon käytetyjen taksimaksukorvausten omavastuun korottaminen.
Sehän vaikeuttaa erityisesti vanhusten terveyspalvelujen käyttöä.
Ajokortti olisi muutettava eläkeikään ehtineelle loppuiän voimassaolevaksi. +
Kuolonkolarit ovat vähentyneet arveluttavasti.

Syksy soittaa,

pyssyt laulaa,

peurat, hirvet kaikkoaa

Lienen tullut vanhaksi, kun aika saa minut kiinni.
Jokunen viikko sitten arvelin, että kännykät ja älysköt ovat pian naurettavan vanhanaikaisia, kun tilalle tulee ihonalainen kieliskö.

Nyt jo luin, että on kehitteillä ihonalainen siru, joka istutetaan jokaiseen vastasyntyneeseen.
Siru toimii yhteysvälineenä, jota voi käyttää puhelimena ja joka kertoo terveystiedot teveyskeskuksiin, sijainnin valvontakeskukseen, opastaa ja opettaa.

Sehän se sitten tekeekin meidät tasa-arvoisiksi, tasapäisiksi ja tarpeettomiksi.

ME YLIMÄÄRÄISET

On semmoinen visto tunne, että sitä on liikaa jo tässä maailmassa.

Aluksi puhuttiin vain hiljaa ikäpyramidin  vinoutumisesta.

Nyt vihjaillaan jo melkein suoraan, että me vanhat tulemme liian kalliiksi yhteiskunnalle.

Seuraavaksi määrätään kai ikäraja, jonka ylittäneille suositellaan isoa unipiikkiä.

Olisihan se paljon halvempaa....

Auroran, ah, aamunkoin jumalattarenko nään...

Onko pakko olla rikollinen olo?

Meillä on käytössä vanha auto.

Tosiasiassa kaksikin vanhaa autoa.

Kumpikin on yli 20 vuotias.

Toinen on bensiniiä polttava henkilöauto, jota rankaistiin iästään kehottamalla siirtymään kalliimpaan bensiiniin. Uhattiin muuten moottorin hajoavan siihen halvempaan lisätyn viinan vuoksi. Silti pitäisi tuntea tunnontuskia muka HIILIJALANJÄLJESTÄ.

Kyllä minusta valmistusvaiheen hiilijalanjälki on jo aikoja sitten haihtunut taivaan tuuliin. Mitä uutta jälkeä tulee, se on vain vajaan kuuden litran pottoainekulutuksesta sataa kilometriä kohti eikä niitä kilometrejäkään kerry sataa viikossa. Päästötkin ovat pysyneet paljon alle sallittujen rajojen.

Toinen on dieselpaku, josta maksetaan lisämaksua dieselverona tai mikä se nyt lieneekään. Se on kuitenkin liikenteessä vain liukkailla keleillä, koska on nelivetoisena turvallisempi ja pääasiallinen käyttö on poistaa lumet pihapoluilta lumisateitten jälkeen.

Kyllä senkin hiilijalanjälki on jo likimain olematon, kun tankillinen polttoainetta riittää puoli vuotta.

Minusta tuo valtion hätä autokannan vanhuudesta on aivan muusta syystä kuin saastuttamisesta.

Rahastahan siinä on kysymys.

Uuden auton hinnasta on huikea osuus erilaisia veroja, jotka jäävät saamatta jokaiselta, joka jättää autonsa uusimatta.

On vain nätimpää hihkua, että maailma pelastuu, kun hankitaan UUSI AUTO, JOSSA ON KAIKKI NYKYAIKAISET MAAILMAN PELASTAVAT SAATUMISEN ESTÄVÄT HIENOUDET.

Väittäkää nyt vastaan, jos olen väärässä.

Maalla voi olla ihmisiksi.

8 pv syyskuuta ja nettiyhteys palasi.

Taimia ei meidän tarhastamme löytynyt.

Synttärit:

Lampuoti Henrik Matinpoika Äyhö 1713, Huittinen, Torppariksi aleni aikaa myöten lampuoti ja siinä ohessa kruununkalastajan tytär Anna aleni torpan akaksi, vaikka äitikin oli Hurrin suurta sukua. Saattaapa olla, että juuri siksi Tuomas Tuomaanpoika Röngren sai Äyhön tyttären Moision torppaan vihityksi vaimokseen 29.9.1771. Olihan Tuomaskin sentään rakuunan poika ja rakuunathan olivat varsin arvostettuja sotilaita, kun hevosen varustaminen sentään vaati jonkunmoista varallisuutta. Tarvinneeko mainita, että Maijastiinaan tämä linja aivan suoraan johti ja voihan tässä kehua sotilaallisilla juurilla, kun oma polveni on yhdeksättä polvea vasta tuosta Tuomas- rakuunasta ja tämän Tuomaan vaimo, Maria, oli rakuunantytär, joten siitä soturista ollaan kymmenettä polvea.

Marja-Riitta Hannele Aro alle sata. Tällä pikkuserkun tyttärellä on vielä aikaa odotella eläkkeelle pääsyä. Isä on Kalervo Aro ja äiti Helka Reunanen. Molemmat lienevät ehkäpä kukaties Punkalaitumelta, kun heidät on Punkalaitumella vihitty 23.8.1952. Voi olla, että Marja-Riitta löytyy Punkalaitumelta jonkun vaimona ja ties vaikka kuinka suuren lapsilauman äitinä.

Eija Irmeli Heikkinen alle sata, Puolanka      Kyllösen Riitta-Liisa teki laivuri Iikka Liisanpojan vaimona Antti Koskelon ja Karjalaisen Iida Antin vaimona Anna Sukasen serkuksi Iida Maria Margareeta Koskelon, joka taas Heikkisen Erkin vaimona Väiskän pikkuserkuksi tämän Eija Irmelin, joka on kovin nuori siihen sukupolveen, mutta olihan tuo Anttikin melkein Anna Sukasen ikätoveri, vaikka edellistä sukupolvea olikin.

Postia

Vaikka nykyisin tuo tavallinen posti alkaakin olla jo aika harvinaista, niin nettipostia tippuu aina silloin tällöin. Tosin sitäkään ei juuri kotimaasta ole tullut eikä etenkään sukulaisilta.

Kauempaa kyllä jotenkin tuon WWW:n kautta pirahtelee milloin USA:sta, milloin Australiasta ja joskus lähempänäkin sijaitsevista maista viestejä, joissa kerrotaan enemmän tai vähemmän kiinnostavista tapahtumista niinkuin nyt hurriganeista, maanjäristyksistä ja tulivuoren purkauksista. Sehän ei ole uutinen, että sotia soditaan siellä ja täällä ja kovasti ollaan huolissaan öljyn riittämisestä ja kasvihuoneilmiöstä. Ilmoista aivan yleensäkin riittää aina kertoilemista.

Sitten tulee paljonkin postia ilmakehän ulkopuolelta. Kuusta tuli aivan vasta viesti, että sinne on tärskähtänyt maasta ammuttu  romuläjä. Eihän se tietenkään täältä lähtiessään mikään romuläjä ollut mutta sinne lähetettäväksi sopivaa tavaraa täysi.

Pilvien peittämä naapuriplaneettakin on saanut sateliitin vieraakseen, mutta sieltä on ollut kovin vähän kerrottavaa, kun ei sen pilviverhon läpi näy oikein kunnolla kumnpaankaan suuntaa ja hikiset siellä on oltavat, jos ei peräti kärventävät.

Kylmempää sensijaan on Marsissa, joka on pikkuisen ulompana tuosta keskustähdestä, mutta sieltä lähettelee parikin robottia kuvia aivan pinnalta ja yksi kiertelee korkeammalta katselemassa ja kuvia lähettelee sekin.

Vielä kauempaa tulee postia tuon tuostakin, kun oikein suomalaista tekniikkaa sattui tipahtamaan Saturnusta kiertävän Titan-nimisen kuun pinnalle ihmeteltäväksi. Cassini sieltä lähettelee kuvia muistakin kuista ja nyt jo monenmonta kertaa on pyyhälletty sen Titanin ohitse ja aina vain lisää kuvia sieltäkin tulee.

On sieltä löytynyt tuhottomasti tuntemattomia kuita kuviksi asti

Joku niihin kuviin liittää omia kommenttejaan, mutta se kommentaattori mahtanee istuskella turvallisesti tämän kotiplaneetan suojaisessa tukijankammiossa ja yrittää ymmärtää kuvien viestejä englanniksi.

Täältäkin on viestejä lähetelty pohjattomaan avaruuteen ja vastauksia odotellaan, mutta valonkin nopeus on kovin hidas niissä mittakaavoissa. Kovasti on kytätty viestejä tännepäin, mutta ei ole avaruuskansalaisilla kai asiaa tänne takapajulaan.

Mikäpäs siinä. Mielenkiintoistahan se kaikki on, vaikkei kai siellä juuri tätä meidän sukua ole ainakaan merkittäviä määriä.

Tämä blogiohjelma oikuttelee tekstikokojen kanssa. 

KIELISKÖ

Mukava on tulevia ennustella. Olen jo niin vanha, ettei minun tarvitse niiden toteutumista nähdä...ehkä.

Tämän hetken ideani on Kieliskö. Nythän on kännyköistä pästy älysköihin ja onhan älyskö niin viisas vekotin, että tavallisten puhelujen välittäminen sille on tyhjänpäiväistä touhua.

Niinpä oletan, että ennenpitkää heti syntymän jälkeen tai viimeistään puhumaan opetellessa ihmisyksilön poskeen istutetaan siru, joka hoitaa nuo puheluhommat ja siinä ohessa kertoo ihmisyksilön sijainnin. Laite toimii tietenkin kielen liikkeiden ja puheen komennoilla.

 Isovelikin voi valvoa kansalaisiaan tarkasti, kun jokaisen tarkka sijainti on seurattavissa ja komentoja voi välittää suoraan yksilölle tai ryhmälle ja vaikka koko laumalle.

Eiköhän silloin jo opita puhumaan pehmosia aivan kieli poskella.

Niin on muuten tämäkin juttu jauhettu.

Tulin sanoneeksi.

Minusta olisi kyllä rehellisempää huijausta myyjiltäkin merkitä KAIKKIIN tuotteisiin ainakin valmistusmaa, ettei vahingossa ja tietämättään ostaisi tavaroita, jotka on tehty jossakin maassa, jossa ainut viikonpäivä on maanantai.

Se uusi blogi on nimeltään SEKALAINEN SUKUKUNTA. Jos yhtään kiinnostaa, niin saa sitäkin käydä katsomassa ja vaikka kommentoida ja haukkua.


Olen olevinani tykkäämättä pahaa.


Minä en vain tiedä miten tänne on helpointa kutsua tuttuja.

Kun on velallisena riitävän suuri, niin voi sanoa, että maksukykyä on vaan ei maksuhaluja.

Aloitin uuden blogin, johon rakentelen päiväkirjan muotoon eräiden sukujen merkittäviä tapahtumia syntymistä, naimisista ja kukaties kuolemistakin ja muita tarinoita niinkuin aina.


Kaipa minä tätäkin täydentelen, jos jaksan.

Alla Köppimäen vanhojen omenapuitten.

SÄHKÖÄ SÄHKÖÄ

Johan sitä on pitemmän aikaa tuota sähköä saanut erilaisista katkaisijoista ja nappuloista rassaamalla ja jotenkin sitä on saatu autoonkin kuljetettua mustassa laatikossa. Vaan osaa se vielä pistää taitamattoman pään pyörälle.

Sattuipa tässä takavuosina olemaan minulla tilapäisesti semmoinen kansanauto: Volkswagen Derby. Vanhahan se oli, mutta muuten toimi ihan asiallisesti paitsi radio. Se toimi aivan omapäisesti milloin huudellen kovinkin lujaa ja milloin mököttäen hiljaa, vaikka mitä teki. Kyllästytti mokoma käytös. Hommasin uuden, hyvän radion, jossa oli oikein cd ja kaikki.

Ei se kummoinen homma ollut sen vanhan radion irroitteleminen, vaikka se juuri ennen viimeisen johdon irroittamista piti melkoisen rätinän. Uuden radion asentaminen kävi sekin kohtuullisen helposti, kun oli tuoreessa muistissa mikä mikäkin johto oli ja asennusohjeet kaavioineen olivat koko ajan melkein ulottuvilla. Ovikaiuttimet oli aivan helppo kytkeä ja muillekin johdoille ja antennillekin löytyi paikkansa ilman ongelmia. Helpoahan tämä.

Virta päälle ja radion automatiika asemia etsiskelemään. Sukkelasti se löysikin enemmän asemia kuin olin tiennyt olevan olemassakaan ja päätti itse minkä aseman minkin pikanapin taakse asettaisi. Olihan se riemua kerrassaan, kun nappeja tökkimällä sai vaiennettua Novat ja muut mökäasemat ja ottaa kuultavaksi puheohjelma Peilin ja sen rinnalle Ykkösen paikan panin mieleeni ja armon sai Hämeen Radiokin. Muut mekastajat päätin unohtaa aktiivisesti. Olen ne rokit jo kuullut aikaisemmin eikä iskelmissäkään ollut mahdottoman kiinnostavia.

Olipa kiva muutama ajokerta ajella mieleisiä ohjelmia kuunnellen ja saattoipa panna välillä tulemaan 50-lukua sieltä cd:n puolelta. Lyhyeen kumminkin loppui sekin riemu. Yhtäkkiä radio meni mykäksi eikä nappuloitten näppäileminen mitään auttanut. Hermostua meinasin. Köröttelin kotiin ja vähän pahantuulisena läppäsin oven kiinni. Radio alkoi soitella tosi kovaa. Kuului isosti suljetusta autosta. Piti kaivella avain ja mennä sulkemaan se radio. Enpä ehtinyt. Heti kun ovi aukeni, mykistyi radio.

Ajattelin testailla ja kiipesin autoon. Nykäisin oven kiinni, mutta radio pysyi mykkänä. Kaatelin penkit, että mahduin ryömimään kojelaudan alle niitä johtoja ihmettelemään. Kaikki johdot olivat kunnolla kiinni eikä niiden heiluttelu vaikuttanut mitään, joten murtumiakaan ei liene ollut. Avasin oven ja radio alkoi mekastaa. Olisiko joku oikosulku ovikaiuttimelle menevässä johdossa? Irroitin sen. Ei muuta tulosta kuin kuskinpuolen kaiuttimen mykistyminen. Kytkin sen johdon uudelleen ja suljin radion. Tai yritin sulkea. Se vain soitteli edelleen. Virtajohdon irroittaminen tietenkin mykisti.

Minusta oli kuitenkin aika hankalaa, että pitäisi aina pysähtyä kytkemään virtajohto, kun haluaa radioa kuunnella. Ja päinvastainen temppu, kun tulee kyllästyttävää urheilua tai muuta hoilotusta. Mietin, että laitan siihen virtajohtoon erillisen katkaisijan, johon yltää kuskinpaikalta. Oli vain taas ongelma, että radio ei käynnistynytkään johdon kytkemisestä, vaan siitä, että kävi ulkona ja palasi paikalleen. Annoin sen olla toistaiseksi, mutta eihän se peijakkaan radio yhteen oikkuun tyytynyt. Se ryhtyi hiljaiseksi eikä mitkään aikaisemmat temput tehonneet. sitten se yhtäkkiä säikäytti ryhtymällä tosi kovaan meteliin, kun käännyin liikennevaloissa oikealle ja mykistyi taas, kun ajoin suoraan. Kokeilin moniakin kertoja sitä oikealle kääntymistä ja joka kerta radio heräsi oikealle kääntyessä ja mykistyi taas reitin oietessa. Vasemmalle kääntyminen ei vaikuttanut mitään.

Hommasin uudet kaiuttimet ja kasan johtoja ja liittimiä ja kytkin kaikki uudelleen uusilla johdoilla. Uudet kaiuttimet penkin alla radio soitteli aivan komentojen mukaan ja olin hyvin tyytyväinen sähkömiehentaitoihini.

Ei se ilo pitkään kestänyt. Radio mykistyi muutaman sadan kilometrin jälkeen. Irroittelin radion ja kaikki kytkennät ja siihen kuuluvat johdot ja vein sen Derbyn hajottamoon.

Seuraavassa autossa radio toimi vuosikausia ja siirsin sen sitten aika-naan nykyiseen autooni ja se on toiminut muuten moitteettomasti, mutta kertaalleen oli etsimisessä oikea sulake, joka oli kärähtänyt konehuoneen puolella.

Kummasti se Derby vierasti radion käytöä.