Kiriotus-kone 1861.

Eräässä Englandin sanomalehdessä on ilmoitus luettava, joka näyttää, että pikakirjotustaitokin, jota ulkomaalla jo kauan on harjoiteltu, ja jonka tarpeellisuutta meilläkin Suomessa vihdoin on tultu tuntemaan jonkun ei varsin pitkän ajan kuluttua tullee tarpeettomaksi ja sen sijaan kirjoituskone käytettäväksi. Eräs Ranskanmaan oppinut, nimeltä L. Scott on jo monta vuotta koetellut, eikö kävisi tartuttaa ääntä siksi erittäin tasoitetulle pinnalle, samoten kuin photografia eli valokirjoitus tartuttaa valokuvat ja koetuksensa ovatkin jotenkin luonnistuneet. Tätä keinoansa kutsuu keksijä itse Phonoautografiaksi*) syystä että tällä keinoin ääni miltei itse painaa kirjaimensa paperille. Ei kauan sitten pidetyssä Ranskan Akatemian kokouksessa ilmoitti keksijä yhtä ja toista tästä asiasta, joka meidänkin lukijamme kenties tekisi mieli tuntea.

                 Mikä ensinnä oli tehtävä, on korvanmuotoinen kone torvinensa, kalvoinensa. jonka piti saataman miltei ihmiskorvan vertaiseksi, niin että matalinkin ääni panisi sen liikkeeseen ja jonka liikutuksensa myös olisi eri ääniä myöten erilainen. Lukemattomia koetuksia on sen suhteen tehty ja vihdoin voitti koettelija tarkoituksensa. Koneen kalvot värisivät oikein silminnähtäviksi ja niihin kiinnitetty kynä eli viisari liikkui myös eri tavalla sitä mukaan kuin äänet olivat, tehden ihmeen näköisiä kaarenkaltaisia mutkia.

Toiseksi kysyttiin, miten saada pinta joka olisi niin pehmeä että mainittu kynä eli viisari siihen voisi tehdä jälkiä, kun näet sen liikkeet usein ovat niin vähäisiä ja heikkoja, että vähinkin vastus niitä voi seisauttaa. Sekin kysymys sai vastauksensa käyttämällä hienoja paperin kaistaleita, joihin on levitetty ohut kerros lampunsyttä. Tällä koneella jo syntyneet teokset eli äänenkirjoitukset tekevät ihmeen tarkkia ja säännöllisiä kuvia, jotka selvään näyttävät itsekunkin eri äänen jo syntyänsä olevan omituista luontoa. Puhe, jossa sanat seuraavat toisiansa epätasan, hitaammin tahi kiireemmin, ja jossa ääni milloin kohoaa millon laskeutuu eli muuten on vaihetteleva, semmoinen puhe saapi äänenkirjoituksessa eriskummallisen muodon. Millon puhe kulkee verkallensa, silloin nuo kuvan kaaret jäävät erillensä, mutta jos puhe juoksee nopeammin, niin kuvankin viivat pyytävät yhdistymään. Heleästi ääntyneissä sanoissa nousee nämä aaltolinjat puolen tuuman korkeiksi ja enemmänkin. Sitä vastaan matalaa ääntä vastaavat linjat eivät ole kuin kahdeksanneksen tuuman korkeita, niin että äänteiden eri voimakin aivan selvään näyttääkse näissä äänenkuvissa.

Se kysymys siis näkyy saaneen vastauksensa onko mahdollista että ääni itse tekee paperille kirjaimiansa? - Mutta sitten seuraa uusi kysymys: onko mahdollista lukeakin näitä kirjaimia ja käsittää, mitä kaikkia ne monenmutkaiset viivat ja monenkertaiset kaaret merkitsevät?

Jos jokainen sana tahi tavu, vaikkapa edes yksityiset puheessa kuuluvat äänet, tekisi aina yhtäläisen viivaston, niin silloin käsityskin olisi selvempi ja huokeampi, mutta niin sen asian laita ei ole. Sillä erotus viivoissa ja kuvissa tulee ei ainoasti äänien eri luonnosta, heidän eri pikaisuudesta ja selveydestä, mutta sama sana, eri puhujan suusta lähtenynnä, saapi tässä koneessa eri muotonsa melkeen samalla lailla kuin yhden ihmisen käsikirjoitus on aina toisen kirjotuksesta eriävä.

Vaan tämänkin haitan toivoo keksijä vielä saavansa poistetuksi.

— Jos kone saadaan siihen kuntoon, että se tarkallensa kirjoittaa jokaisen puheen, niin mahdottoman suuri voitto on siitä tuleva, ei ainoasti kirjotuksen tarkkuuden, mutta myös kirjoituskustannusten ja erittäin pikakiriottajain (stenografien) vaivan puolesta.

(Ruotsin sanomalehden mukaan.)

Johan tässä 150 vuotta myöhemmin on tietokone oppinut kuitenkin englannin kieltä kirjoituksesta puhumuun melkoisen selvästi, mutta eipä vieläkään osaa puhetta kirjoitukseksi muuttaa ihmislapsen ymmärtämään muotoon. 

*) Se nimi on, samoin kuin muutkin taiteelliset ja tieteelliset nimet, vanhan Kreikan kielinen ja merkitsee itsensä asian luontoa