VAPPUVINKA

Eipähän ole ensimmäinen kerta, kun vietetään viileää vappua hilpein mielin nollakelissä palellen.

Muistuupa mieleen, että kerran kadotin uudet tanssikengät vapputansseissa. 

Siinä vauhdikkaasti tyttöjä tanssittaessa ja välillä piirileikkejäkin hypätessä tuli jo hikikin pintaan ja piti juosta ulos jäähdyttelemään. 

Talon takana oli kuitenkin suuri rapalammikko, jossa oli liejuinen pohja ja vettä nilkkoja myöten.

Sinne ne uudet tanssikengät upposivat liejuun näkymättömiin ja loppuilta piti tanssia varovasti märissä sukissa.

Eipä se tahtia haitannut.

Kolme kärryä

Itsetehdyksi rekisteröity

Tämä on vanhin tekele. 

Oli muinoin olemassa pikkuinen auto, Goggomobil nimeltään. 

Harva mokomaa muistaakaan. Isompi malli oli Isar ja semmoisella tuli jonkun aikaa liikuttua joskus -60 luvulla. Moottori siitä hajosi liian monta kertaa. 

Akseli pyörineen kuitenkin on Goggomobilista. Vanteita ei kai saa enää mistään. 

Onneksi on yksi ylimääräinen varastossa. 

Piti tuo vanhus ottaa taas käyttöön, kun tuon takana näkyvän tehdastekoisen valoja en saanut kuntoon ja isosta kaksiakselisesta on pudonnut kummastakin akselista toinen pyörä. Toisesta akselista vasen ja toisesta oikea. On se jotenkin villin näköinen sekin.

Tässä vanhassa oli ensiksi aivan tavallinen kärrynlava laitoineen, mutta se on lahonut pois jo vuosia sitten.

Jossakin vaiheessa tein siihen vinot laidat tai oikeastaan V-mallisen pohjan enkä laitoja ollenkaan. Sillä oli kätevä rankoja kuskata, kun ei tarvinnut edes sitoa. Kuorma valui aina keskelle. 

Se oli siltään kuitenkin hankala vanerilevyjen kuljettamiseen ja nyt tarvittiin muutama levy pirtin kaappien tekemiseen.

Siispä rakenteita muuttamaan. 

Keskialueen jätin alemmaksi polttopuitten ja muun sentapaisen kuljettamiseen, mutta vaneristen lokasuojien päälle laitoin kolme lautaa molemmille puolille ja niin siihen syntyi sopiva taso 140 senttisiä levyjä varten. 

Kun en mistään pykälistä vieläkään löytänyt sääntöä, että kärryssä pitäisi olla laidat, jätin ne pois kokonaan ja laitoin kuormaliinoja ja omenaverkkoa varten kiinnityskoukut. 

Sillä nyt kuljettaa mitä vain.

Sähkötkin toimivat.

Asumista Vihannissa 

Lopultakin alkoi selvitä sekin, miten asuttiin niinkin varakkaissa pitäjissä kuin Vihanti vielä 1870-luvulla. Silloinhan siellä asui sitä sukuakin. Niin kovin paljon on vääristynyt asumistieto, kun useimmiten on kuvattu pappien, nimismiesten ja muitten säätyläisten asumista.

Nytpä kuitenkin osui käteeni Zacharias Schalinin kuvaus matkasta halki Pohjanmaan. Tarkoituksena oli kuvata tavallisen kansan asumista ja eloa kansatieteellistä näyttelyä varten, joten nyt ei käytykään pelkästään pappiloissa ja nimismiesten luona, vaikka niitäkin matkanvarrelle sattui.

Schalin kuvaa 1876 käyntiään tavallisessa pattijokelaisessa kodissa ja mainitsee, että asumus oli tyypillinen Raahenseudun, Saloisten ja Vihannin tavallisen väen keskuudessa. Lue ja ymmärrä, miksi silloinkin köyhillä, mutta yritteliäillä ihmisillä oli tarve löytää parempia olosuhteita.

”Pattijoki: Mikäpä täällä kiinnostaisi etnologia. Tule mukaani, lukija, niin saatpa tutustua elämän todellisuuteen. Tässä ei ole kysymys kauniista turvekattoisesta majasta, jollaisesta laulelevat lemmenkaihoisest runoilijat ja runoilijattaret ja joissa heidän sankarinsa elää sanomattoman onnellisena palvomansa olennon kanssa, kaikki
maalliset puutteet täydellisesti unohtaen. Ei, nyt saat nähdä todellisen kurjuudenpesän, joka on rakennettu turpeesta ja laudoista ja osittain kaivettu maan sisään. Astu matalaan majaan ja kumarra pääsi nöyrästi, ettet vahingossa työnnä kolmikyynäräisen komeutesi huipussa olevaa päätäsi katon lävitse.

Ulkoapäin nämä mökit näyttävät varsin sieviltä. Tummanruskeat seinät on kyhätty suorakulmaisista turpeenkappaleista ja taite- tai tasakatto peitetty milloin turpeella, jossa kesällä ruoho ja yrtit viheriöivät, milloin taas riukujen päälle asetetuilla oljilla kuin ladon katto. Keskellä kattoa on puinen savupiippu.

Pieni eteiskomero on sekin rakenneltu turpeista tai vinoon asetetuista kuusenhavuilla peitetyistä riu´uista. Sen läpi saavat tulijat ahtautua yksi kerrallaan hyvin matalalle ovelle, jonka korkea kynnys on pidättämässä lämpöä karkaamasta ulos.

Tietenkään taiteelliselle silmälle tässä ei ole mitään luotaantyöntävää, mutta katsotaanpa mitä sisällä piilee.  Yhdestä tai kahdesta pienestä yksiruutuisesta ikkunasta häämöttää hiukan valoa tuvan sisustaan, jossa asustaa perhe ryysyissään. Mökin kalustus on sulassa sopusoinnussa ulkonäön kanssa. Höyläämätön pöydäntapainen ja parhaassa tapauksessa pari rikkinäistä tuolia tai pölkkyä jakkarana. Siinä koko sisustus kaikessa rikkaudessaan. Pöydällä on joku rikkinäinen kippo yhteisenä ruoka-astiana. Liesi eli takka sijaitsee ovenpielessä sisääntullessa vasemmalla. Uuni on keskellä muurin sivua ja raasu on koverrettu etunurkkaan.


Uunia lämmitetään leivontaan ja kekäleet vedetään palamisen päätyttyä uunin edessä olevaan kuoppaan, jota käytetään keittämiseen ja kalanpaistoon. Lopuksi kekäleet työnnetään hiilikopperiin, jossa ne pidetään peitettynä ja sillä tavalla saadaan tulenkipinä säilytettyä.

Uunin päällä on pankko, joka on mieluisin lepopaikka niin lapsille kuin vanhuksillekin. Vaikka savu kirveleekin silmiä, on se sentään lämpimin paikka. Toinen vuode on vastakkaisella seinällä, katon rajassa oleva laveri.

Parhaimmin rakennetuissa majoissa on sisäseinät osittain verhoiltu pystylaudoituksella, joka on tuettu maalattian ja turvekaton puristukseen. Ihmetellä täytyi, miten ihmiset saattoivat elää näissä kömmänöissään.

Mukanamme matkustava taiteilija asettui heti piirtämään ensimmäisen mökin sisäkuvaa, kun me toiset lähdimme kiertämään muita mökkejä ja toteamaan ne toinen toistaan surkeammiksi. Nimismiesten ja pappien mielestä näiden mökkien asukkaat ovat surkeaa rosvojoukkiota, jota ei juuri ihmisiksi kannata kutsua. Näissä mökeissä on saanut piileskellä maankuulu rosvo-Perttunenkin joukkioineen. Toisaalta olisi vääryys, jos epäilisimme kaikkia arkoja ja pelokkaita asukkaita langenneiksi lähimmäisiksi. Matalan katon alla asuu toisenlaistakin eloa.

Täällä saimme nähdä äidinrakkautta, johon tuskin hienoin papinrouva koskaan kykenee ja tapasimme jopa laulajanaisen, joka lauloi meille moniaita kauniita lauluja. Muuankin, jonka hän lauloi lasta nukuttaessaan oli niin viihdyttävän ihana, että sitä muistelimme monet kerrat ja se aina rauhoitti mielen levottomuuden.

Ensimmäisen mökin miespuolinen asukas seurasi kovin levottomana taiteilijan piirtämistä ja outoja merkkejä, joita tämä raapusteli kuvaamiensa esineitten viereen ja taiteilijan siirtyessä piirtämään mökkiä ulkopuolelta, tuli ukko lakki kädessä kysymään saisiko hän pesueineen asua vielä talven yli.

Hän oli luullut, että kruunun virkamies siinä ulosmittasi hänen kaiken omaisuutensa. Olipa ilo nähdä hänen riemunsa, kun hän kuuli, ettei kysymys ollutkaan ulosmittauksesta.

Vuotta myöhemmin saimme kuulla, että maanomistaja (seurakunta) oli hajotuttanut kaikki turvemajat ja määrännyt asukkaat muuttamaan pois mailtaan.

Minne he muuttivat, siitä meillä ei ole tietoa, mutta tuskin parempiin oloihin kuitenkaan.”

Sieltä karkasivat sukulaisetkin Raaheen ja Ouluun ja vähitellen elämästä tuli jotakin, vaikka monenlaiset kohtalot odottivatkin.

On se jo kummallista

lahokanto

Kun alkaa tämmöistä tyhjänpäiväistä blogia harrastelemaan ilman paineita, niin tulee huono omatunto, jos ei jonakin päivänä täytä sille velvollisuuttaan. 

Eilinen jäi väliin riemuineen ja murheineen.

Tässä iässä alkaa tuntea, ettei ole pelkästään Lahopää, vaan aivan riipinraapin oleva Lahokanto.

Oliskohan nimenmuutoksen aika?

Jos nyt kumminkin niistä viattomista esivanhemmista. 

Joskus n. 1500 tienoilla Simo joutui käräjiin milloin minkin asian vuoksi, mutta lähes aina todettiin aivan viattomaksi, vaikka määrättiin kerran 40 mk sakko, kun ei ollut lakien ja asetusten mukaan pitänyt kunnossa humalatarhaansa.

Lakihan määräsi, että kullakin tilalla Suomessa piti olla 200 humalasalkoa ja niistä piti sato korjata sadonkorjuun aikana. 

Simo sai sakkonsa anteeksi, kun selitti olevansa liian köyhä, kun ei ollut pystynyt myymään humalasatoaan sinä syksynä.

Simon Reko-serkku tappoi sitten Simon, kun Simo ei ollut suostunut toimittamaan kirkkoherralle äitinsä lupaamaa lehmää. 

Reko sai taposta 40 mk sakon, jonka maksoi heti käteisellä.

Oli siihen varautunut.

Pierun kierrätys 

Joskus 1980 luvulla muuan tuttu kaveri lähti toimitusjohtajaksi bioenergiakattiloita valmistavaan yritykseen. Tuli silloin Maurille lohkottua naudanpierukattiloista, vaikka aivan toisenlaista bioenergiaa ne kattilat polttivat. 


Oli se kumminkin niin paljon aikaansa edellä, että nurin meni.  


Kun se nyt alkaa nousta hintoihin hirveisiin tuo mineraaliperustainen energia, niin paljon jo puhutaan puhtaammasta bioenergiasta, jota puristetaan rypsistä ja muista öljykasveista ja bensiinimoottoreita kehitellään biokaasukäyttöisiksi.  


Johan toki alan pioneerit ajavat omia traktoreitaan rypsiöljyllä ja myyvät öljyä parhaille naapureilleenkin.  


Verottajalla on ongelma veron puristamisesta siitä bioöljystä, joten sitä käyttäviä moottoriajoneuvoja täytyy tietenkin verottaa ankarasti, etteivät ne liikaa puhdistaisi ilmakehää. 


Tuossa on tullut mieleen tuon biokaasun talteenotto muualtakin kuin 
kaatopaikoilta. 


Pienetkin annokset kannattaa kalliitten hintojan aikana ryhtyä 
ottamaan talteen. Niinpä on joka paikasta ryhdyttävä ottamaan pierut talteen. 


Sikalat ja navetat on muutetava niin umpinaisiksi, ettei kaasupäästöt katoa maailman tuuliin. Ne ovat arvokasta polttoainetta liikkumaan tottuneelle ihmiselle. 


Kompostorit on kehittävä kaasuntuotantolaitteiksi ja kaasut kerättävä talteen niin viemäreistä kuin ulkohuusseistakin. 


Hernekeitto tulee julistaa pakolliseksi ruokalajiksi vähintään kerran viikossa ja laktoosi-intoleranssia potevat ihmiset palkattava keräämään talteen tuotoksensa.  


Autojen istuimet on kehitettävä varapolttoainetta kerääviksi ja riittävän taloudellisiksi tullut linja-auto saattaa hyvinkin liikkua pelkillä matkustajien pieruilla, jos kaasuntuotanto kehitetään huippuunsa ja talteenotto tehokkaaksi. 


Joskus vitsailtiin mopoilijain moottorin ääntä pierun pörinäksi. 


Mikseipä moponkin istuin saataisiin kehitettyä talteenottavaksi ainakin siihen määrään, että ostokaasun kulutuslukemat alenevat kohtuullisiksi. 




Pidetäänpä mielessä, että pierussa on tulevaisuus. 

VIATTOMAT

Kun saatiin heti alkuun käsiteltyä nuo suvun viralliset syntiset, jotka joutuivat kirkkorangaistuksiin, niin voidaan siirtyä virallisesti viattomiin ja niitähän riittää. 

Tässä yksi.

 KUKA, MITÄ, MINÄKÖ MUKA POROVARAS? 

  

 Poliisitutkinta oli 23.2.1895 Lupposen torpassa Auholla. Paikalla olivat kruununnimismies Rudolf Dahlström ja poliisi Antti Halonen. 

Vastaaja Anttonen oli livahtanut talostaan karkuun ennen virkavallan saapumista, eikä häntä voitu jututtaa ennenkuin oikeudessa. 

Nimismiehen mukaan torppa oli yksinäisellä paikalla, joten "kukaan muu kuin vastaaja ei ole voinut poroja siellä pyytää ja kelkalla vedellä". 

Todistajien mukaan lihat oli vedetty ensin kuopasta heinäsuovalle, josta sitten oli tuotu heiniä taloon. 

Käräjillä Eera Anttonen kiisti, että olisi vetänyt kelkallaan lihoja rannasta. Hänellä oli oma vastineensa asioiden ja tapahtumien kulusta. 

"Kihlakunnanoikeudelle 

Kerrassaan aivan on kanne perätöintä sillä minä en ole koskaan tappanut kenenkään poroja ja sitäpaitsi en ole minä milloinkaan ollut pyssymies eikähän minulla edes ole pyssyä olemassakaan, niin kuinkapa voisi senlaisia elukoita ilman pyssyä saaha ja kun vielä otetaan huomioon että minä vanhuuteni tähden en näekkään ampua, kun melkein sokea olen, niin johan siitäkin täysin selvenee 

että minä olen kerrassaan kykenemätöin senlaisiin toimiin. 

Mitä siihen tulee, että poromiehet ovat löytäneet mökkipahani 

läheisyydestä poronlihoja ja että vielä ovat olleet tuntevinaan niitä minun kelkalla vedetyiksi ja vieläpä muka katsoneet niitä heinäsuovassanikin sailytetyksi, on kyllä sekin juoni kokonaisuudessaan minulle tuntematointa. 

Sillä onhan esim. voinut minunkin kelkalla vedellä lihoja kuka hyvänsä tietämättäni syystä, kun en ole itse aina kotona vaan olen useinkin kylissä, jossa viiivyn öitäkin ja samoin vaimonikin monasti naapureissa öitään viettää, jolloin mökki on ilman asukkaitta autiona. 

Kyllä sitä vain silloin voisi kelkallani kuka hyvänsä vaikka mitä vedellä ja tehdä asuntoni läheisyyteen sekä heinäsuoviinkin vaikka minkälaisia kätköjä tietämättäni, vaan että niistä kaikista minä kokonaisuudessaan olen aivan syytön enkä voi ollenkaan omistaa 

asiaa. 

Siis uskallan nöyrimmästi pyytää kanteen kumoamista ja palkintoa 

kuluistani. 

Puolangalla 11. p. maalisk. 1895 Eera Anttonen Mökkiläinen  

Pyynnöstä kirjotti J. Kyllönen ". 

Oikeus ratkaisi asian Anttosen kannalta myönteisesti. 

Peräkärryt.

Kaheli, Tohelo jatkaa kärryremppaa. Yön nukuttuani aloitin uudelleen sen sähkövian selvittämistä. 

Onhan se peräti merkillistä, että jopa monta vuosikymmentä sitten itsetehdyssä kärryssä kaikki valot toimivat, vaikka kärry on muuten jo tuusan nuuskana. Ruosteen vuoksi rattaatkin tippuvat alta, mutta tehdastekoiseen piti uusia valojohdotus viime kesänä.

Testasin vielä uudelleen valojen toimivuuden kytkemällä romut vuorotellen auton perään ja vielä irrallisellakin veneenveto johdostolla. Kaikku muut toimivat, muttei se tehdastekoinen. 

Avasin lampujen kuoret ja kokeilin vaihtaa polttimoita.

Ei auttanut.

Johdot näyttivät vähän heikkokuntoisilta ja kaivelin esille silmälasit tarkempaa tutkimusta varten. 

Johtimien kuoret olivat haurastuneet ja metalli paistoi paljaana.

Kun irroittelin johtoja, niiden kuorista putoili palasia.

Vain se seitsenjohtoinen peruskaapeli oli ehyt ja virheetön.

Jakorasiasta valopisteisiin menevät olivat kaikki jossain määrin viallisia. 

Muistelin, että samasta syystähän ne johdot piti uusia viime kesänä.

Silloin oletin, että hintakilpailun takia valmistaja oli käyttänyt kehnompia kaapeleita loppupäässä.

Etsiskelin vanhan johtokelan, joka oli ollut käytössäni kolmisen vuosikymmentä. 

Katkaisin siitä tarvittavat pätkät, jotka riittivät kaikille valoille.

Kannattaa säilyttää vanhat jatkoroikat. 

Ne ovat kotimaista valmistetta ja kestävät jopa ulkokäytössä.

Huomenna ehkä saan sen kärrynlavankin takaisin paikalleen, tai .... no, joskus kuitenkin.

MADE IN PRC

Jatkoroikka

Mikä maa, mikä valuutta? Jossakin näitä hengenvaarallisia vehkeitä tuotetaan ja markkinoidaan ja merkitään hienosti EU- hyväksytyksi. 

Sen kyllä ymmärtää, ettei mokomaa rasiaa ulos laita käyttöön, mutta suljettuun ulkovarastoon, jonne ei vesi sada, voi tämmöisen meikäläinen tohelo laittaa virtaa jakamaan. Onhan se maadoitettu ja onhan se EU:n virallisesti hyväksymä.

Ei sinne onneksi ollut talvella asiaa, joten ei se mitään isompaa vahinkoa ehtinyt tekemään. Kolmelle valoroikalle siitä meni virta, mutta onneksi oli valoisa kevätpäivä eikä valoja tarvinnut, kun menin jotakin tavaraa sieltä hakemaan. 

Kun tuon näin, irroitin kiireesti johdon seinäpistokkeesta ja ne valoroikkien johdot tuosta jatkorasiasta. Irronneet muruset olivat lattialla, mutta enpä niitä ryhtynyt keräilemään, kun ei tuommoista arvaa mennä korjailemaankaa.

Tuli mieleen, että kovin paljon on viimeaikoina sähkölaitteista syttyneitä tulipaloja vilahtanut uutisissa.

Kuinka paljon halpoja made in prc vehkeitä käytössä lieneekään?

Vanhana on kaikki hommat 

saapa nähdä ja sitä sun tätä.

Kolme on minulla peräkärryä. Kaksi on omatekoisiksi rekisteröityjä ja yksi oikein tehtaan tekemä...

Kaikkia pitäisi korjailla liikenteeseen sopivaksi tai yksi vain tarvittaisiin muutaman vanerilevyn hakemiseen. 

Mutta mikä niistä?

Yksi on liian kaponen, kun siihen piti keksiä aivan uutta mallia oleva pohjaton lava. Siis semmoinen, jossa on vinot laidat. Nehän ohjaavat kaiken tavaran keskelle. 

Se vain, että vanerilevyt ovat liian leveitä sillä kuljetettaviksi.

Toinen on turhan suurikokoinen pikkuautolla vedettäväksi.

Se on kaksiakselinen ja nelipyöräinen, mutta siitä on toiselta puolelta pudonnut etummainen ratas ja toiselta takimmainen. 

Pohjatonkin se on, kun sen pohjavanerit ovat lahoneet pois. 

Ruostetta on runsaasti niin, että pari kolme poikittaistukea on jo poikki ruostuneita ja ruostumisen takia niitä rattaitakin on irronnut. 

Siinä kyllä riittäisi pituutta ja leveyttäkin vanerien kuljettamiseen eikä niitten levyjen kuljettamiseen pohjaa tarvita. 

On niitä poikittaistukiakin tarpeeksi vielä.

Kolmas on aivan sopivan kokoinen. 

Se on se tehtaan tekemä.

Siinä on vain ongelmana se, etteivät sen valot toimi.

Yritin niitä korjata, kun se vika tuntui vähäisimmältä.

Eihän siitä mitään tullut. 

Kävin kaikki liitokset läpi, joihin pääsin käsiksi, mutta vika piileskeli ilmeisesti jossakin vaunun alla. 

Kun en pulskana ja kömpelönä sujunut vaunun alle, niin irroitin lokasuojat ja laidat. 

En sittenkään päässyt käsiksi vikapaikkaan. 

Piti irroittaa koko pohja, mutta sitäpä ei niinvain saakkaan takaisin paikalleen.

Ainakaan yksin.

Nyt kuitenkin pääsee käsittelemään sitä jakorasiaa. 

Jonakin päivänä.

Mihinkähän lienee taas päivä kadonnut? 


Vasta oli aamu ja nyt on melkein yö taas. 


Jospa sitä jaksaisi huomenna jotakin.

Hilda

Hildamummu oli aviolapsi Utajärveltä, mutta Hildan isä oli avioton lapsi jo kolmannessa polvessa. Pitäisköhän tästä syyttää Kainuun tervansoutajia? 

Oulujokivarressa oli soutajilla monet pysähdyspaikat, joissa odoteltiin taitavaa perämiestä laskemaan arvokas lasti kuohuvista koskista turvallisesti. 

Rankkaa oli paluukin vastavirtaan koskien ohitustaipaleineen ja sauvomisineen. 

Lepopaikkoja tarvittiin ja mukavia tuliaisia saattoi olla rannan tyttärille. 

Me ihmiset olemme aina olleet inhimillisille kiusauksille alttiita ja niin niitä suhteita syntyi silloin ja syntyy nytkin lähes aina tilaisuuden tullen.

Oskarin äidinpuoleinen sukukin oli hankalasti selvitettävä, kun jo hänen isoäitinsä oli saanut sukunimen sen talon mukaan, johon jäi vanhempiensa pois muuttaessa piikomaan. 

Sukututkimuksessa riittää salapoliisitehtäviä. 

Monien Kainuun kuntien kirkonkirjatkin katosivat tulipaloissa ja vainoissa. 

Aikamoinen yllätys sitten olikin, kun sekin juuri polveili samaan Henrikkiin 1600-luvun puolivälin tienoille, kuin Anna-mummunkin hankalasti selvitetyt juuret. 

Täytynee arvella että "Puolangan pessimistien" sivuille saattaa hyvinkin kirjoitella joku kaukainen sukulainen.

Hilda nai sitten aikanaan Jukan, jonka juurista en innokkaan etsimisenikään avulla ole löytänyt aviottomia juurimukuloita.

Jukka sitten kyllä 30-luvulla karkasi Neuvosto-onnelaan ja jätti Hildan selviytymään katraansa kanssa miten parhaiten taisi.

Yritti Jukka toki takaisin vankeusvaiheensa jälkeen, mutta ei onnistunut ja loputa ammuttiin "vakoojana" yhtenä 5000:sta Stalinin 50-vuotispäivänä. 

Talo pura ja kokoa

Puuseppä pohtii ratkaisua.

Kun vanhaa taloa alkaa asua, niin kyllä siinä tulee mielihalu korjailla se semmoiseksi kuin se on joskus ollut. 

Jossakin vaiheessa taloon oli asennettu huolimattomasti nykyaikaiset lämpölasi-ikkunat. Nehän sopivat toista sataa vuotta vanhaan taloon peräti huonosti. 

Asennuksessa oli käytetty polyuretaanivaahtoa ja jätetty ikkunoitten alapuoliset hirret silleen. 

Asentajilla oli ollut kovin kiire. 

Jälki oli sen mukaista. 

Talvella ikkunoitten ympäriltä puhalsi hyinen viima eikä millään lämmityksellä ollut toivottua tehoa. 

Onnekkaasti saatiin kuitenkin pikkuisen liian pitkään räystäänalla varastoidut karmit pokineen kunnostettavaksi. 

Ne oli koottu alunperin ikuisiksi ja purkutyö oli päivän homma per karmi. 

Sepäntakomat naulat olivat kuusituumaisia ja niitä oli käytetty ristikkäin, vaikka karmit olisivat pysyneet kasassa pelkillä liitoksillaan, jotka nekin oli tehty täysin oikein jo alunperin. 

Maalinpoisto vei puoli päivää ja sitten alkoi varovainen purku kunnostettaviksi osiksi. 

Vaati se kyllä lopulta niin rajuja otteita, että paikkaamistkin kertyi. 

Silti hikisen urakan jälkeen todettiin: "Kyllä tämä tästä."

HILJAINEN VIIKKO

Pikikin pohtii

sai tänä keväänä uuden merkityksen, kun tällä hiljaisella viikolla puoluejohtajat vetäytyvät salaisiin kabinetteihin pohtimaan hiljaisuudessa mistä tiukoista vaatimuksista luovutaan, jotta saadaan paikka hallitukseen. 

Siinä eivät sitten periaatteet paljon paina. Keskusta vaati jo itselleen nousupaikan opposition suurimpana puolueena. Siinä on uhkana vain kokoomus tai perussuomalaiset, joista toinen voi joutua oppositioon vastakkaisuutensa vuoksi. 

Sosdem kelpaa kumppaniksi kummallekin eikä siinä paljonkaan pieniä apupuolueita tarvita enemmistön saamiseksi eduskunnassa. 

Matematiikka on nyt vaalimatematiikkaa. Parikymmentä vähäisempää edustajaa siihen tarvitaan kummassakin vaihtoehdossa. 

Kolmella suurimmalla yhteinen enemmistö on jo melkein kohtuuton. Oppositio voi keskittyä räkyttämään ja hankkimaan ääniä neljän vuoden päähän.

Kaatsotaan

NYT, KUN ON ÄÄNESTETTY

 Harakan aarre.

Peippo hangella

Voi jo katsella varhaisia lintuvieraitakin. Varsinkin peippojen ilmestyminen parvena ruokittavaksi yllätti, kun puutarhaa peitti vielä umpihanki.

Harakka jäi vartioimaan Pikiltä jäänyttä luupalaa. 

Harakka kyllä siitä saa montakin suupalaa.

EDESSÄ UNOHDUKSEN YÖ

Niin koittaa taas politiikassa yö, jona lupaukset voi unohtaa. 

Kansahan on nyt saatu ohjattua antamaan äänensä ja onnelliset ovat hyvätuloisen paikkansa saaneet. 

Niin on rahvas saanut sen hetkensä kuvitella vaikuttavansa jotakin ja edustajat pääsevät kaikessa rauhassa nauttimaan kansan heille suomia etuja.

Jatketaan tästä.

IHMETTELEN VAIN

kuinka jotkut voivat pitää suuria pankkiireja ja niin tyhminä, etteivät lainaisi KORKEALLA KOROLLA valtioille, joitten velat takaavat EU-maat yhteisvoimin. 

Korkea tuotto rahalle ilman riskiä.

Ahneus kukoistaa

Turhaa roipetta.

Vähän ränsistynyt konehalli

Siivosin tuon hallin sivupöytää, jolle oli kertynyt sekalaista roipetta ja siinä kyllä tuntui, että lienenkö koskaan tarvinnut kaikkia niitä työkaluja. 

Taitaa suurin osa olla aivan kaiken varalta hankittuja ja sitten on joitakin, jotka on hankittu, kun samanlaiset ovat "tallessa" jossain josta en löydä. 

Tuossa hallissa on sitten ollut tilaa koota kaikenlaiset työkalut ja niihin liittyvät tarvikkeet yhdelle seinälle. 

Hirvittää se mieletön määrä työkaluja, jotka eivät enää pysy vanhan äijän käsissä ja joilla uudet polvet eivät mitään tee, koska mitään ei kannata korjata. 

Halvempaa ja vaivattominta on ostaa kiinalaisia vehkeitä, jotka ovat enintään kertakäyttöisiä ja surutta heittää pois heti käytön jälkeen. 

Samalla huomasin, että auringonpuoleisen seinän ikkunat ovat lipsahtaneet tuuman (n.24mm.) alemmaksi, koska ikkunalauta on suojaamattomana lahonut. 

Onhan tuossa sitten kesäajalle joillekin työkaluille vielä käyttöä, jos ne nyt sitten sen verran pysyvät 

hyppysissä.

Jokohan niistä raskis luopua?

Hohhoijaa

Täytyy lähteä risuja kuskaamaan, joten tämä saa tänään riittää tarinaksi. 

Karmealta näyttää...

mutta tosiasiassa kirveen heiluttelija oli mökkiä rakentamassa.

Kun 1970-luvun energiagriisi nosti polttoaineen hintoja, tuntui matka Kuusamon mökille aivan liian pitkältä ja niin hankittiin tontti saaresta Paltamon Iijärveltä. 

Kauppaehtoihin kuului, ettei rakentamiseen tarvittavaa puutavaraa saanut kaataa omalta tontilta, vaan myyjän puolelta tontin rajaa. Tarpeellinen määrä pyöröhirsiksi sopivia runkoja löytyi valikoiden, sillä puusto oli tosi järeää.

 Ei kannattanut kaataa niin suuria, ettei hirsiä olisi jaksanut käsitellä. 

Kuorittuina ne odottivat talven ylitse ja parina seuraavana kesänä mökki jyrkkään rantarinteeseen kohosi. 

Omituisen muotoinen ikkuna on itseasiassa syrjälleen asennettu lasiovi, joka jostakin oli joutilaaksi purettu. 

Rakennusvaiheen ajan majoitus oli pikkuisessa mökkeröisessä, joka oli osiksi rakennettu eräässä entisessä hiilivarastossa. 

Se koottiin vasta saaressa. 

Eihän sitäkään purettu, vaan se jäi vierasmajaksi. 

Aluksi sauna oli mökin päädyssä, mutta se muutettiin sittemmin keittiöksi ja eräs täysin palvellut autotalli purettiin ja siitä koottiin sauna liian lähelle rantaa. 

Tilanne korjattiin siirtämällä rantaviivaa kivä siirtelemällä ja soraa lapioimalla. 

Nykyisillä polttoainehinnoilla tuokin mökki on liian kaukana ja se on kulkeutunut vieraisiin käsiin.

KAINUUN HAARAA

Anna Mari

Sukujuurissa riittää syntisiä. 

Ei tässä auta sormella osoitella, vaikka mummu odottikin Yrjöä naimisiin mennessään, mutta kaikki lapset syntyivät aviossa. 

Anna-mummun isosisä oli kumminkin Iikka Liisanpoika ja tietenkin Liisa joutui häpeänsä takia lähtemään isänsä kodista. 

Sittemmin Liisa löysi kuitenkin Ollin, jolle teki aviolapsia. 

Anna oli perheensä esikoinen ja joutui pikkutytöstä asti nuorempia lapsia paimentelemaan ja muutti alle rippikouluiän Ouluun sukulaisperheeseen, jossa joutui --- lapsia hoitamaan ja rippikoulun jälkeen vieraaseen perheeseen lapsenpiiaksi. 

Isän käskystä kyllä rippikoulu piti käydä kotoa ja piti olla kotiseudulla eräässä talossa piikanakin. 

Oulujokivarressa aivan Oulun kupeella tarvittiin kuitenkin tarmokasta työvoimaa ja siellä löytyi sitten viuluniekka elämänkumppaniksi. 

Kustaa joutui kuitenkin soittopuuhistaan luopumaan, koska takemistä oli mökin lunastamisessa ja leivän hankkimisessa kasvavalle perheelle. 

Anna hoiteli mökin emännyyden ohella lasten hoitamista kuolemaansa saakka. 

Hän kuoli 97 vuotiaana.

Maijastiina

Aluksi oli vain tieto, että isän isoisä oli työmies Kalle Maijastiinanpoika. 

Pitkien tutkimusten jälkeen selvisi, että alkuperäiset nimet kirkonkirjoissa olivat Carl Fredrik ja Maria Christina. 

Tietenkin kansanomaiset nimityset olivat Kalle ja Maijastiina. 

Maria Christinan jälkiä takaperin seuratessa piianpaikasta piianpaikkaan päätyi umpikujalta vaikuttavaan tilanteeseen, jossa samassa paikassa oli piikoina kaksi Maria Christinaa, joilla oli sama patronyymikin: Matintytär. Väärän Matintyttären jälkiä pääsi taas tietoon, että hän oli väärä ja liian helppo.

Sain apua eräältä sukututkijalta, joka epäili, että 5-6-vuotias pikkupiika ei ole oikeaa syntymäaikaansa tiennyt ja hän etsi ja löysi ainoan sopivan Matin Maijastiinamme isäksi. Syntymäaika siirtyi likimain vuotta myöhemmäksi. Löytyi Maijastiinalle äitikin, joka kuoli tytön pienenä ollessa ja Matti otti uuden vaimon, joka olikin sitten satujen ilkeä äitipuoli, joka karkotti ylimääräisen suun hankkimaan leipänsä pikkupiikana. 

Aikuisuuden kynnyksellä Maijastiina oli piikomassa erään tunnetun professorin maatalossa ja sitten seurakunnan uuden kappalaisen taloudessa. Sieltä muuan porilainen kauppias houkutteli nätin piikalikan omaan maaseutukartanoonsa piiaksi. Siellä tyttö vieteltiin ja lähetettiin erääseen maalaistaloon synnyttämään äpäräänsä. 

Maijastiina sai synninleiman loppuelämäkseen kirkonkirjoihin. 

Erinäisiä vuosia myöhemmin ja monien vaiheitten jälkeen Maijastiina oli sepän piikana ja ilmeisesti tuli petetyksi taas kerran, koska joutui toisessa työpaikassa synnyttämään sepän kaiman. 

Pojan kuoltua Maijastiina palasi sepän palvelukseen ja synnytti kuolleen poikalapsen ja vielä Kalle Fredrikin.

Ilmeisesti sepän ja Maijastiinan välit olivat hyvät, koska nälkävuodet Maijastiina sai Kallensa kanssa asua sepän omistamassa töllissä. 

Karkotus majapaikasta tuli heti sepän kuoltua.

Viimeiset vuotensa hän sitten eli erään itsellisen kumppanina ja synnytti vielä tyttären, joka jäi viisivuotiaana Kallen huollettavaksi. 

Kalle oli viidentoista äitinsä kuollessa ja renkinä jo, mutta huolehti silti hyvin Ida-siskostaan, joka oli Kallen tietojen mukaan ainoa elossa oleva sukulainen.

LAHOPÄITTEN PÄIVÄKAHVI

Kolmen aikoihin huomattiin, että on jäänyt päiväkahvi juomatta. 

Siirryttiin välittömästi kahvipöytään ja huomattiin, että mahakin kurnii ja niin tehtiin pari persoonallista voileipää. 

Alkoi kummasti torkuttaa ja päätettiin ottaa päivätorkut. 

Huomattiin, että päiväkahvit jäivät juomatta, mutta ei jaksettu palata alkuasetelmaan. 

Nyt on kohta päivällisen aika.

Nuo peijakkaan nykyvehkeet !!!!

Pikikin nukahti minun turhia touhujani seuratessaan

Joskus -80 luvulla opettelin kreikkaa Linguaphonen kielikaseteilta ja jotain opinkin. 

En ole aikeissa kreikkaan matkustaa enää, mutta ajattelin pelastaa kasetit nykytallentimille, kun alkaa kasettinauhurit olla vähissä.

Kaksikin matkaradioa löysin joissa oli kasettilokero, vaan eihän siitä taaskaan mitään tullut.

Toisessa kasetit toimivat hienosti, mutta siinä oli niin vanhanaikaiset johtojen liitokset, etten löytänyt varastoistani sopivia kaapeleita.

Toisessa oli sitten  nykyaikaisemmat pistokkeet, kun siinä on cd-soitinkin, mutta siinä ei toiminut kasettisoitin ollenkaan. 

Täytynee vaatia täydellistä hiljaisuutta mökkiin ja kopioida ne nauhat mikrofonilla.

Huolettaa vielä tuo korvien tinnitus. Eihän sitä kai mikrofoni nappaa tallenteeseen.

Oma kieli, oma mieli

Puusta piti veistää varhaisin ei-isä, kun ei kuvaa ollut.

Agricola aikanansa

pani kyllä parastansa.

Kielen pisti pustaaveille,

Kirjakielen antoi meille.

Tämän kielen kunniaksi nostin taas lipun salkoon auringon noustessa.

Eilen kertoivat kielen kehittyvän lainasanoista. Voihan niinkin olla ja voihan olla jo turhia monet vanhat sanat.

Jotenkin kuitenkin niidenkin historia pitäisi saada eläväksi. Ne kertovat ankarasta olemassaolon taistelusta ja siitä on vasta puolitoista vuosisataa, kun suomenkieli alettiin hyväksyä sivistyksen välikappaleeksi aluksi ruotsin rinnalla.

Minkä verran vienee aikaa, kun tämä kielemme on muuttunut englannin syrjäiseksi murteeksi? 

Onneksi olen jo niin vanha, etten sitä tule kokemaan.

TOISET PÄIVÄT TOISENLAISET

Tänään eipä juonitellut netti.

Tänään tietokone petti.

Lupas tuoreet päivitykset.

Saikin aikaan hävitykset.

Etanalta vauhdin lainas.

Pimeäksi vaihtui taivas, 

jossa bitit taivaltaa,

sinne tänne vaeltaa.

Sammuttaa se koneen osas.

Käynnistyksen sitten mokas.

Tuijottelin ruutuun mustaan. 

Mietin mitä sille vastaan

Odottelin tunnin kaksi 

käynnistyksen alkavaksi.

Kun ei ruutu valjennutkaan,

tartuin kiinni johdon mutkaan.

Kaiken sähkön sammutin.

Koko koneen pimensin.

Irroittelin laitteet kaikki,

reitit liitoksista poikki.

Pelkän koneen käynnistin.

hetkisen vain odotin.

Ruudussa näin tutun merkin.

Olipa se hetki herkin.

Ulkoiset nyt liittelin.

Toimimista kiittelin.

Ennenkuin nyt ilta koitti,

koneen oikut sitkeys voitti.

PUUT, LÄHEISIÄNI.

Se vaahtera oli kuin koru

Mikä lienee merkillinen sielunvamma tai kasvuhäiriö, kun lapsesta asti puut ovat olleet kuin sukulaisia. Aina on vitsailtu, etten raski heittää roskiin tulitikkulaatikon kokoistakaan puupalaa. "Siitähän voi vielä tehdä jotakin."

Kamalinta on, että joutuu puun kaatamaan. Sitä sairastaa pitkään.

Siinä tuntee itsensä lähes murhamieheksi, kun lopulta pystyyn lahoavan puun poistaa pihastaan.

Pakko on joskus kuitenkin.

Kahdeksan vuotta sitten piti kaataa monihaarainen tuomi, jonka kätköistä löytyi syreenipensaita ja kitukasvuiseksi tukehtunut omenapuu.

Omenapuu alkukesästä kukkii kiitokseksi ja syyreenit rehoittavat.

Viime kesänä piti kaataa yli 30 metrisiksi venähtäneitä koivuja, mutta niistä tehdyt polttopuut auttoivat kestämään tämän pitkän talven.

Sitten trombi halkaisi vanhan vaahteran ja sekin oli kaadettava pois.

Monet kuvat siitä tuovat haikeaa lohtua.

Nyt piti ennen kevään kukinta-aikaa taas kaataa yksi suuri haara yhdestä omenapuusta, joka oli nuoren omenapuun kasvun tiellä.

Oli näyttely: "Kuva ja runo". Nämä oli kriitikko poiminut arvosteluunsa.


”Runo nousee kuvasta, kuva kertoo runon."

Syksy.

On ohi jo korjuu elon

ja utu hiljainen häilyy

vielä kajossa auringon

...On aika levon.

Runoon liittyvä taulu jää mieleen vahvana oranssisena ja mystisenä maisemana. Oranssin sänkipellon perukoilta nousee maiseman unohdukseensa syleilevä usva.

Ylenkatsottu kanto

Oli lunta maassa ja tukkikuorma.

Oli ilta myöhä ja väsymys rankka.

Joku perkeleen kanto se iski eteen.

Jäi kuorma rekeen.

Nyt kämpälle meen.

Runon kertoman mukaan sen on täytynyt tapahtua, ehdottomasti ja epäilemättä. Kuva vuosikausia säiden runnomana olleesta reestä vie ajatuksen runon siivittämänä menneeseen aikaan. Kuin itsetään rekeen ilmestyy kuorma, höyryävä hevonen ja väsynyt mies.