Voihan viikset!

Aino ja Rauno

Olipa joskus takavuosina vielä kohtuullisen sopuisa pariskunta suvussa.

Nyttemmin ovat molemmat jo vainajia, joten tämän pikkuisen tarina voi kertoa kumpaakaan loukkaamatta.

Perhettäkin oli. Ei mitenkään suuri perhe, vaan enpäs kerro tarkemmin. Rauno oli melkein virkamies ja töissä kävi Ainokin ja toimeen tulivat jotenkuten. Lapset kasvoivat ja lähtivät maailmalle. Poikkesivat toki joskus vanhuksiaan tervehtimässä milloin milläkin tekosyyllä tai joskus jopa merkkipäivien johdosta. Vanhenivat siinä

vähitellen molemmat ja jäivät aikanaan ansaitulle eläkkeelleen.

Muuten kaikki sujui edelleen varsin sopuisasti. Oli toisiinsa sopeuduttu ja asetuttu rauhalliseen isovanhempien eloon ja oloon, mutta oli yksi ongelma, joka oli vuosi vuodelta käynyt pahemmaksi. 

Se oli Raunon taipumus kuorsaamiseen, joka paheni painon noustessa. Kyllähän Aino oli kärsivällinen ja kesti valvomisenkin, kun sai päivisin ottaa pikkunokoset helpotuksekseen. Monia konsteja oli siihen kuorsaamiseen jo kokeiltu, sillä eihän toki Aino aivan malttanut olla Raunolleen joskus asiasta varovasti vihjaisematta. Oli kokeiltu erilaisia nukkuma-asentojakin mutta Rauno saattoi kuorsata vaikka seisaallaan, jos sattui pystyyn nukahtamaan. Ei tosin kertaakaan aivan niin ollut käynyt, mutta melkoisen pystyssä asennossa hän saattoi nukkua tuolissa. Siihen nukahti helposti tylsiä TV-uutisia ja sarjoja katsellessa...

Kerran kuitenkin Aino pitkän aikaa pyöriessään kuorsaavan miehensä vieressä kiukustui sen verran, että nykäisi yhden viiksikarvan Raunon ylähuulen komeasta kasvullisuudesta. Yllätys oli melkoinen, kun kuorsaus loppui siihen paikkaan. Meni koko yö ja Aino sai nukkua rauhassa kuorsaamiselta. 

Seuraavana iltana Aino odotti jo jännittyneenä kuorsaamisen alkamista. Hän halusi kokeilla auttaisiko sama temppu uudestaan. 

Auttoihan se. Niin jatkui sitten vuosikausia, mutta eihän kenelläkään riitä loputtomasti viiksikarvoja revittäväksi ja lapset ja lapsenlapsetkin jo ihmettelivät Raunon viiksien harvenemista. Täytyi Ainon tyytyä välillä kärsimään kuorsausta ja odottamaan uuden kasvun kertymistä, mutta tokihan sen jaksoi kärsiä, kun tiesi taas saavansa aikanaan nukkua rauhallisia öitä.

Rauno kuoli sitten ensiksi, niinkuin miehillä on tapana ja muutamia vuosia leskenä oltuaan Aino uskalsi parhaalle ystävättärelleen tunnustaa kuorsauksen lopetuskonstinsa ja ystävätär sai sitten yllytettyä oman miehensä kasvattamaan viikset ja niin palasi rauhalliset yöt siihenkin perheeseen.