PAKUSTA PÄÄSTYÄ

Alunperin se oli aivan hirmuinen hinku hankkia kunnon nelivetopaku. Sille keksi vaikka mitä tärkeitä tehtäviä Köppimäessä.

Oli se kumminkin sitten melkoisen kallis pettymys. Kaveri, jolta se ostettiin huomasi hyväksi vedäettää hintaa ylemmäs ja ylemmäs.

Tietenkin sitä piti testata kuinka korkealle se kaveri kehtaa mennä. Kyllä sen piti sitten ollakin tosi hyvä.

Ensimmäisellä pohjoisen reissulla päästiin jokseenkin tasan puoliväliin. Nelisen sataa kilometriä Köppimäestä tuli systeemiin joku tukos ja jäähdyttäjä puhkesi. Roiski nesteet pitkin tietä eikä sitä heti huomattu.

Minkäänlaista huoltoasemaa ei ollut lähitienoillakaan. Oli kumminkin muuan omakotitalo, josta menin kyselemään kaivovettä. Sieltä lähti vanha isäntä vilkaisemaan tilannetta.

Kurkisti auton alle ja totesi, ettei tuommoiseen halkeamaan riitä saavillinenkaan.

Lupasi, että hänen pihaansa saa sen pakun tuoda odottelemaan hinausta.

Kuormaakin oli ja peräkärry täynnä matkalla Kuusamoon.

Onneksi oli kännykkä.

Serkkupoika lähti meitä ja peräkärryä noutamaan pikkuveljeni autolla. Ouluunhan ei sentään ollut kuin pari sataa km.

Matkalla saatiin järjestettyä vielä niin, että tyttökaverin siskonpoika lainaa autonsa kuormaa viemään Kuusamoon ja minä jäin serkkukokoukseen.

Pikkuveljellä oli ylimääräinen farmariauto, joka jouti lainaksi paluumatkalle.

Meni pari kuukautta ennenkuin paku päästiin hakemaan lavetilla. Se oli lavetin noutoineen 900 km reissu.

Tarkemmissa tutkimuksissa uuden jäähdyttäjän asennuksen jälkeen selvisi, että kansi oli halki. Niinpä oli hankittava uusi kansi moottoriin.

Sitten ei muita ongelmia ollutkaan kuin jokavuotinen pitkä ja kallis vikalista korjattavaksi katsastuksissa.

Vähitellen siihen kypsyi ja tämän vuotinen lista matkaisi "kamelin selän".

EI ENÄÄ..

Neuvoteltiin vaihto käytttyyn Carinaan ja molemmat oltiin tyytyväisiä.

Paku lähti riittävän kauas.

KAMERUNIIN.