Kuolema

Kun kuusi vuotta nuorempi serkku kuolee yllättäin, panee se miettimään muittenkin läheisten kuolemisia ja mikseipä vielä edessä olevaa omaakin lähtöä.

Onneksi Samppa ei joutunut kitumaan kauan, vaikka loppuajan tuskat olivat varmasti riittävän kovat.

Tästä omasta sukupolvesta on sukua kuollut kuitenkin vasta  kolme ja seuraavasta polvesta kaksi. Edellinen polvi onkin sitten poistunut jo melkein kokonaan. Isä ja hänen kolme serkkuaan  elävät korkeassa iässä ja viimeinen enon vaimo elää myös.

Toivottavasti nämä saavat elää vielä pitkään kohtuullisen kivuttomina.

En minä kuolemaani pelkää. Se tulee aikanaan, mutta kipujen kärsiminen ei enää houkuta.

Isän äiti eli 97 vuotiaaksi, mutta muut siinä polvessa kuolivat muuten normien mukaisessa iässä ja normaalisti, paitsi toinen isoisä, joka ammuttiin Neuvostoliitossa vakoojana vuotta ennn syntymääni. 

Äidillä puhkesi Alzheimerin tauti heti hänen jäätyään eläkkeelle, mutta ensimmäiset viisi vuotta luultiin hänen pelleilevän, niin kuin hän oli pelleillyt ja pitänyt hilpeää mieltä kaiken ikänsä. Loppuaika meni sitten sairaalassa vielä viisi vuotta hitaassa rappeutumisessa kunnes keuhkokuume teki lopun vahvasta sydämestä.

Meidän polvemme on lähtövuorossa jo aivan jonon keulilla.