NIUATOPUTAPU
JA SUURENSUURI PULMA
Niuatoputapun
pulskalla päälliköllä oli valtavan suuri pulma ratkaistavana, sillä itse
Tongan kuningas, Taupo a´hau Tapou IV, oli tulossa tarkastamaan hänen pientä
saartansa. Mikä ihme lienee saanut pari sataa kiloa painavan kuningas "Tauputapun"
lähtemään mukavasta palatsistaan Nukualofasta, pääkaupungistaan, tänne
syrjäiselle saarelle. Olihan Tongan valtakunnassa 171 saarta ja melkein kaikki
olivat Niuatoputapua suurempia. Tänne oli Tongan pääsaarelta merimatkaa
puolentuhatta kilometriä. Mitä ihmettä kuningas halusi täällä nähdä. Koko
saarella oli vain kolme kylää, joista suurin oli Hihifo, jossa päällikkö asui.
Siellä asusti puolet saaren 1200-päisestä väestöstä. Pienemmät kylät olivat
Vaipoa ja Falehau.
Olihan saaren lounaisella rannalla vähäinen
lentokenttä, mutta sen suurempi kiitorata oli vain 300 metriä pitkä ja pienempi
vajaan 200 metriä. Lisäksi vasta oli sattunut aivan lentokentän lähellä
merenpohjassa maanjäristys, joka oli saanut konevajan luhistumaan. Jotenkin
pitäisi Tauputapulle saada viesti, ettei saarelle nyt juuri voi tulla kuin
aivan pienellä lentokoneella eikä tietenkään se olisi kuninkaan arvolle
sopivaista.
Mihin täällä arvokkaan vieraan majoittaisi? Hotelliinko
turistien joukkoon vai pitäisikö luovuttaa oma huvilansa majesteetin käyttöön?
Miten kuningas liikkuisi Niuatopu-tapussa? Saaren ainoa tie kiersi saaren
melkein ympäri. Olihan se tietenkin kunnostettavissa ja kummassakin päässä oli
kääntöpaikka, jossa auton saattaisi kääntää paluumatkalle. Tie kulki kaikkien
kolmen kylän lävitse ja joka kylässä koko kansa saattaisi olla tiepuolessa
vilkuttamassa saadessaan taatusti ainoan kerran elämässään kuningaskunnan
itsevaltiaan. Tietysti pitäisi olla riittävän suuri avoauto, jossa kuningas
istuisi seurueineen. Kuninkaanhan piti painonsa vuoksi pitää aina mukanaan
kaikkein vahvimmat hovimiehensä tukemassa hänen askeliaan. Nekään eivät
varmaan olleet mitään köykäisiä keijukaisia.
Entäs
tarjottavat. Olihan tunnettu asia, että Tauputapulla oli niin valtava
ruokahalu, että koko ajan piti olla hovirouvia tarjottimineen hänen ympärillään
ja tarjottimilla mitä eksoottisempia suupaloja.
Kyllä
tässä oli päälliköllä miettimistä ja sai siinä repiä kiharaista
käkkäräpäätään. Eihän tämä onnistuisi millään. Jotenkin pitäisi se vierailu
saada majesteettia loukkaamatta peruuntumaan. Voisiko laittaa viestin
lentokentän tuhojen korjaamisen vaatimasta ajasta?
Siihenhän voisi huveta vuosi
tai kaksi ja kuningashan oli jo liki 90 vuotias.
Voisi vaikka kuolla ennen
tänne ehtimistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti