LIIAN KILTTEJÄ ESIVANHEMPIA.

Kalle Fredrik

Aina se vaivaa tuo jokaisen sukutiedoston esittelemien esivanhempien virheettömyys. Se panee oikein tosissaan etsimään väriläiskiä.

Toki niitä jokunen on.

Kallesta, joka paremmin aikanaan tunnettiin Mataran pappana lähipiirissään ja joka kuoli jo jatkosodan aikana, tiedetään, että hän edes poltti salaa viinaa kieltolain aikana eikä jäänyt kiinni, vaikka poliisikin kävi. 

Onneksi poliisi oli yksinkertainen virkamies.

Muuten Kalle oli erittäin kiltti ja huolehti pikkusiskostaan 5 vuotiaasta asti ja lopulta naittikin Ida Katariinan.

Kummastelen vaan, ettei enempää ole historiamerkintöjä viinan keitosta, vaikka 1600-luvun taitteessa jo venäläiset toivat paloviinan tälle oluen ja sahdin ystävänä siihen asti olleelle kansalle.

Viinan poltto vaati kuitenkin välineitä, joihin tavallisella rahvaalla ei ollut varaa ja niin se oli aateliston, papiston ja ylempien virkamiesten harrastuksena.

Kuparikin oli jo sinänsä kallista ja kunnollisten välineitten piti olla vielä tinattujakin.

Kun varakkaat talonpojatkin alkoivat kotitarvepolttoa harrastamaan, niin johan kuninkaat huomasivat  siinä olevan oivan  verotuskohteen ja niin kotipolttokalustoa alettiin toimittaa edullisimmalla hinnalla ja paloviinaa kaipaavalle rahvaalle myydystä juomasta ryhdyttiin perimään veroa, joka perustui manttaalimäärään ja kaupungeissa savuveroon. 

Pakkohan oli paloviinaa tehdä ja juoda, kun siitä joka tapauksessa oli vero maksettava. 

Monetkin palkolliset joivat koko vuositienestinsä isännän hyväntahtoisesti myymänä paloviinana. 

Saattoi siinä jäädä velkaakin, joka oli maksettava pestautumalla uudelleen.

Tätä jatkui niin pitkään, että siitä alkoi kärsiä jo n.s. kansantalous, kun vilja poltettiin viinaksi eikä aina riittänyt ravinnoksi. Alkoi kruunun tulot mennä pienemmiksi, vaikka kotipolton veroja nostettiin.

Siitä alkoi ensimmäinen raittiusliike ja polttoa rajoitettiin vain takaisin aateliston ja pappien oikeudeksi.

 Seurauksena oli entistä kookkaammat polttolaitokset, että paloviinaa saatiin riittämään kaikille halukkaille.

Juopumuksesta alettiin sakottaa, mutta kovin vähän niitä sakkotuloja kertyi muulloin paitsi käräjien ja suurten kirkkopyhien aikana, jolloin kansaa oli enemmän koolla ja rangaistuksen olivat kaksinkertaisia. 

Aivan tavallisinakin pyhäpäivinä kirkko sai sakottaa liian lähellä kirkkoa viinasyntiin langenneita lähimmäisiä.

Tietenkin semmoisissa kansankokouksissa syntyi myös rähinää, kun se viina on aina ollut estoja laukaisevaa ja kaikenlainen kauna oli viinan voimalla helppo purkaa tappeluiksi ja mekastukseksi. Sakkoja kertyi käräjärauhan rikkomisesta ja kiroilusta julkisella paikalla ja olihan kirkkopyhillekin määrätty erityinen rauhansa, jonka takia niiden aikana sakot kaksinkertaistettiin.

1800-luvun puolivälin tienoilla yritettiin viinanpolttoa rajoittaa määrämällä vuosittain enintään kuukauden mittainen aika sadonkorjuun jälkeen luvalliseksi viinanpolttoajaksi. Kaikki viinapannut sinetöitiin tai varastoitiin seurakunnan lukkojen taakse nimismiesten valvontaan,

Pian kuitenkin huomattiin, että paloviina loppui aina ennen aikojaan eikä tietenkään viinanmakuun päässyt kansakunta voinut sitä kestää, vaan alkoi salapolttamisen aikakausi, jota on riittänyt.

Ihmettelen kauheasti, että niin vähän on juoppoja vanhoissa sukupolvissa, kun aivan pakotettiin paloviinaa polttamaan ja juomaan.