Isoisän isoisä kuoli Nälkään

                

Kaukana takana ovat jo vuodet, joina tässä maassa oli varsinaisia nälkävuosia ja joukkokuolemaa nälkään ja sen mukanaan tuomiin tauteihin. Nälkään kuolemista pidettiin silloinkin niin suurena häpeänä, että se verhottiin muilla kuolinsyillä virallisissakin papereissa, vaikka tilastoihin oikea kuolinsyy vaikuttikin nimettömästi. Vaikka oli vuosia, joina 10 – 30% väestöstä kuoli tilastoissa nälkään, niin hyvin harva kuoli nälkään henkilökohtaisesti. On pitänyt tehdä päätelmiin perustuvaa salapoliisityötä nälkäkuolemien kohdistamiseksi.

                 Suvussa on muutamia tapauksia, joissa ajankohta ja muut tilanteeseen liittyvät seikat viittaavat ravinnon puuttumiseen. Paljon jää silti oletusten varaan, sillä kaikkia katovuosia ei näy tilastoissa, koska kato on voinut olla hyvinkin paikallinen. Silloin se ei ole valtakunnallisesti kiinnostanut, muuten kuin verotulon loppumisena siitä tilasta.

                 Kyllä silti nälkä on monille nytkin vielä eläville tuttu, sillä sota-aikana riitti puutetta yllinkyllin vaikka lähes kaikki muu olikin tiukalla. Puute pyrittiin jakamaan tasaisemmin käyttämällä säännöstelyä ja korttiannoksia. Kaikkea säännösteltiin, mutta tietenkin nälkään vaikutti eniten elintarvikkeitten säännöstely.

                 Kuukausittain perhe sai päälukunsa mukaan Elintarvikekortit, joissa oli tietty määrä kuponkeja ja lehdissä ilmoitettiin montako ja minkälaista kuponkia mihinkin hankintaan tarvittiin. Kauppojen piti leikata kupongit irti korteista ja tilittää ne Kansanhuoltoon ja sai niitä vastaan tarvikkeitten hankintaoikeutta. Siinä olikin aikamoinen työmäärä monessa vaiheessa kuponkien laskemisessa.

                 Eihän se säännöstely loppunut kuin leikaten siihen, että sota loppui. Valtion talous edellytti säännöstelyn jatkamista vielä pitkään seuraavalle vuosikymmenelle.

                 Bensiini oli yksi paljon vaikuttava säännöstelyn kohde, koska myös elintarvikkeiden kuljettamiseen muualle rautatieasemilta vaati polttoainetta. Kun bensaa ei saanut, ajettiin häkäkaasulla, jota tuotettiin hiiliä tai puupilkkeitä ”pöntössä” polttamalla. Eihän siitä tehoa irronnut yhtä paljon kuin bensiinistä, mutta saatiinpa voi ja maito ja leipäkin kuljetettua kauppoihin. Samalla tuli kuin huomaamatta säännösteltyä liikenteen nopeuskin. Varsinaisia nopeusrajoituksia tarvittiin vain kaupunkeihin ja kauppaloihin.

                 Nälkä oli niin tuttu ja normaali olotila, ettei siihen juuri kiinnitetty huomiota. Olihan yleensä kaupunkilaisillakin peruna- ja vihannespalstansa, joista saatiin luvallisesti säännöstelyn ohitse lisäravintoa. Kellarit olivat elintarvikevarastoja eivätkä romunkeräyspaikkoja. Jääkaappeja ei ollut, mutta kellarin lämpötila oli yleensä aika vakio ympäri vuoden. Suola ja sokeri auttoivat säilömisessä silloin, kun niitä sai. Talveksi löytyi joku tarpeeksi kylmä tila puolukkanelikolle, josta lohkottiin jäistä survosta vitamiinilähteeksi.

                 Ei ihme, että sen ajan läpi eläneille on syntynyt kunnioitus ruokaa kohtaan. Lautanen syötiin tyhjäksi ja syödään edelleenkin, vaikka sille nyt kertyykin liian paljon ruokaa. Kummako, jos vyö ei enää tahdo yltää?