Lähtökohdat

Jo viisi vuosikymmentä tuttavat ovat hätyyttäneet kirjoittamaan muistelmat. Nyt on jo niin paljon unohtunut, että yli seitsenkymppisenä voisi ajatella muistelevansa valikoiden ja pätkittäin. Ongelmista suurin on tietenkin päätös mistä aloittaa, kun sukututkimus on tuonut esiin monenlaisia lähtökohtia, jotka jollakin tavalla saattaisivat selittää omituista suhtautumista maailmanmenoon.

Isoisät olivat molemmat jollakin tavalla seikkailevaisia, sillä isoisistä isänpuoleinen lähti viulu kainalossa vaeltamaan kotiseudultaan kohti pohjoista. Sanotaan, että paikalliset tyttölapset ahdistelivat vähän liikaa ja sukua tutkiskellessa olen tehnyt havainnon, että vanhimman pojan on ollut tapana lähteä kotioloista maailmalle leipäänsä tienaamaan ja muistakin syistä..

Äidinpuoleinen isoisä taas puolestaan tunnettiin enemmän uneksijana, joka yritteli yhtä ja toista ja lopulta karkasi Neuvosto-onnelaan jättäen vaimonsa ja kuusi lasta tulemaan toimeen miten parhaiten taisivat. Yrittihän isoisä palata takaisin havaittuaan sen onnelan harhaksi, mutta ammuttiin sitten vakoojana Stalinin 50v. juhlien kunniaksi suurensuureen joukkohautaan. Sinne onnelaan lähdön syitä pohdiskellessani olen pitänyt yhtenä vaikuttajana hänen veljensä kohtaloa. Veli oli erään työväenyhdistyksen nuoriso-osaston puheenjohtaja ja se riitti syyksi, että hänet pidätettiin kolmikymmenvuotispäiväänsä edeltävänä yönä ja hän katosi, kunnes tuli viesti, että hän oli kuollut kuulusteluissa Viipurissa.

Tuleva isoisäni joutui noutamaan ruumiin eikä sitä saanut haudata edes sukuhautaan, vaan Mäkelinin haudan yhteyteen. Siihenkin liittyi vielä semmoinen omituisuus, että kuukausia hautaamisen jälkeen Viipurin kaupunginlääkäriltä tuli ruumiinavauspöytäkirja, jossa kuolemansyyksi todettiin hukkuminen vesiämpäriin. Turha on laulaa Irvinin lailla, että ”ämpäriin ei huku”. Tämän isoisän oma isoisä tuupertui nälkävuoden lumituiskussa hankeen ja kuoli siihen. Perhe kuitenkin jaksoi jatkaa seuraavaan taloon, jossa nuorimmainen poika pääsi hyvään hoitoon ja selviytyi aikuisena isoisäni isäksi.

Ennen Suomen itsenäistymistä isänpuoleinen isoisä oli jo kihloissa Kannuksessa erään talontyttären kanssa, mutta Oulujokivarresta tuli viesti, että eräs piikalikka odottaa hänelle lasta ja niin kihlaus purkautui ja viulunsoitto loppui. Oli asetuttava mäkitupalaiseksi viljelemään pienenpientä maatilkkua ja tekemän töitä seudun taloissa.

Jonakin toisena päivänä muistan sitten muuta.