Katasrofit.

Voihan sitä täällä Köppimäen korpimailla tuumailla suuren maailman tapahtumia aivana hiljaa itsekseen.

Japanin nykyisen myllerryksen uutisten alle ovat peittyneet monet muut tapahtumat, jotka hallitsivat otsikoita vielä jokunen päivä sitten. Libyassa voivat tapella melkein kenenkään tietämättä aivan verissäpäin samoin kuin monissa muissa arbimaissa ja Afrikan pienoisissa valtioissa. Ei enää jahkailla Haitin maanjäristyksen tuhojen hidasta korjaamista. Uuden Seelannin ja Australian maanjäristysten ja pyörremyrskyjen uutisointi on jo jäänyt unohduksiin. Mitä kaikkia niitä muita olikaan?

Kun uutiset pyyhältävät ympäri tämän pikkuisen taivaankappaleen kirjoitusnopeudella kuvineen ja videopätkineen, ei mikään tapahtuma jaksa kovin kauan kiinnostaa. Puhuvat infoähkystä. Hyvin se tilannetta kuvaa.

Näitten vähäisempien uutisten on nyt monien asianosaisten mielestä jo liian vaikea päästä otsikoihin. Meilläkin on edessä uuden eduskunnan valitseminen ja ehdokkaat eivät pääse viisauksiaan kansalle kertomaan elleivät ota jonkinlaista kantaa viimeisimpään katastrofiin tai ennusta seuraavaa, vielä suurempaa. Siinä saa moni pää tuumailla, miten saman asian saisi esitettyä uudella tavalla ja miten sen sovittaisi omiin itsekehuihin.

Kunhan japanilaiset ovat taas kerran toipuneet järkytyksestään ja haudanneet vainajansa, hautautuu myös tämän katastrofin uutisarvo ja Japanissa alkaa täystyöllisyys jälkien siivoamisessa ja kaiken uudelleen kunnostamisessa. Heilauttihan se se järistys kumminkin koko palloa sen verran, että napapiiriä täytynee siirtää jokunen sentti etelämmäksi ja pallo pyörii hiukkasen nopeammin. Kai sitä akselin jarrukiilaa täytyy tiukentaa, kun jo muutenkin päivät vilistävät ohitse liian huimaa vauhtia.